25.2.2016

Kiitollinenko?

Kunpa pankkikortin häviäminen ja puhelimen hajoaminen olisivat jääneet tämän viikon ainoiksi takaiskuiksi. Edellisen postaukseni hyvän viikon aihe tuntuu nyt jopa ärsyttävän ilakoivalta. Miksikö? 

Täällä tapahtui toissapäivänä kamala onnettomuus. Takaapäin ajanut auto ajoi aamukävelyllä olleen ukkimme ja hänen tyttökaverinsa päälle. Jalkakäytävällä. Kovalla vauhdilla. Ukki joutui sairaalaan ja lähes kymmenen vuoden ajan elämässämme ollut varamummo menehtyi. Surun keskellä olen todella vihainen. Ei näin voi tapahtua. Ei näin saa tapahtua! On hirveän ristiriitaista olla kiitollinen ukin hengissä pysymisestä kun hänen kanssaan arkensa jakanutta kaveria ei enää ole. Niin väärin. Niin turha ja epäoikeudenmukainen onnettomuus! :'( Toivon sydämeni pohjasta, että yhdeksänkymppinen ukkimme vielä kuntoutuisi tolpilleen ja saisi elämänilonsa säilytettyä. ♥

En ole kertonut teille, että lähipiirissämme sattui myös toinen paha onnettomuus, tasan kolme viikkoa ennen tätä. Siinä ei onneksi ihmishenkiä mennyt, mutta jälki oli karua. Tuntuu epätodelliselta, miten ennalta-arvaamattomasti ja silmänräpäyksessä kaikki voi muuttua. Tällä hetkellä taidan olla maailmalle todella vihainen, enkä ole pystynyt ristimään käsiä yläkertaan päin ollenkaan. 

Ajatukset kiertävät myllyn lailla samaa kiertorataa ja olen viime päivät potenut pistävää pääkipua. Hitto, miten silmittömän epäreilua elämä on! Pakko tästä on jotenkin nousta eteenpäin. Onneksi meillä on suuri ja tiivis lähisuku jakamassa tapahtuneita.

Sellaista tänne. Pitäkää huolta toisistanne älkääkä jättäkö toiseen päivään vierailuja, jotka voisitte tehdä jo tänään. Tämä päivä voi olla viimeinen.


20 kommenttia:

  1. Suurimmat osanottoni ja hurjasti voimia teidän koko perheelle. <3

    VastaaPoista
  2. Osanottoni ♥ Tulipa tästä itsellekin huono fiilis, ja ärsytys autolla kaaheilevia kohtaan ://

    VastaaPoista
  3. Mä en kestä :(((! Kuulostaa niin väärältä! Saatkin olla vihainen ja mäkin olin vihainen sun puolesta! Elämä on toisinaan niiiiiin epäreilua eikä voi käsittää miksi asiat tapahtuvat juuri niin kuin ne tapahtuvat! Ja varsinkin tällaiset turhat kuolemat vihastuttaa niin paljon :'(!!! Mun mummi kuoli kanssa 'ihan turhaan'. Hän oli vessassa ja oli 'vanhan ajan tapaan' sytyttänyt tulitikun ja hänen kylpytakkinsa syttyi palamaan :( ! Hän kuoli palovammoihinsa :( Elämä ei oo reilua!

    Oikein paljon tsemppiä sinne ja voimia ja kaikkea mikä helpottaa oloa <3

    VastaaPoista
  4. Lämmin osaanotto ja halaus <3

    Olen aivan sanaton. Ymmärrän vihasi ja aiheesta, tuo tapahtuma olikin niin väärin!!! Ihan hirvittävää!

    Voimia kovasti sinne jaksamiseen <3 <3

    VastaaPoista
  5. Luin tästä lehdestä, jäi mieleen. Osanotto ja voimia kovasti!

    VastaaPoista
  6. Luin tästä lehdestä, jäi mieleen. Osanotto ja voimia kovasti!

    VastaaPoista
  7. Halauksia ja voimia koko teidän perheelle Kipa. Ei ole edes sanoja. Olette ajatuksissa
    <3 -Marika

    VastaaPoista
  8. Voi miten pahalta tuntuu kuulla ja varsinkin ukin puolesta. Jokainen meistä niin toivoo, ettei tarvitsisi vanheta yksin. En pysty edes kuvittelemaan sitä surun määrää mikä teillä on nyt perheessä. Lämmin osanotto. Elämä tuntuu todella joskus niin valtavan epäreilulta. Sitä vaan kysyy miksi? mutta ei näihin vastauksia saa.

    VastaaPoista
  9. Lämmin osanotto teidän perheelle ja etenkin ukille <3 Toivottavasti hän jaksaa toipua <3

    VastaaPoista
  10. Voi ei, miten surullista! Voimia surun keskelle. <3

    VastaaPoista
  11. Voi miten ikäviä uutisia. :( Lämmin osanottoni ja tsemppihali! <3

    VastaaPoista
  12. Voi kuinka ikävää :( Lämpimät osanotot <3

    Miksi ne ikävyydet tuppaavat kasaantumaan...tuntuu niin epäreilulta välillä.

    Kaikesta huolimatta yritä levähtää viikonloppuna <3 Halit!

    VastaaPoista
  13. Aivan kamalaa! Osanottomme ja jaksamista raskaisiin päiviin <3

    VastaaPoista
  14. Voi ei! Niin epäreilua :( Osanotto koko perheelle!

    VastaaPoista
  15. Voi miten kurjaa. Jaksamista teille kaikille. Epäreiluuden tunne on aivan sallittu. Iso halaus! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...