29.12.2015

Välipäivien autuus ja ikkunanäkymät

Time out. Blogi joululomailee edelleen, mutta pieni välitauko siihen tämän postauksen myötä. :) Valkoinen amaryllikseni puhkesi eilen kukkaan ja tänään oli ihan pakko kuvailla sitä. Näyttää niin kauniilta. Tiesinhän minä, ettei tämä jouluksi ehdi valmiiksi, kun oli hankkiessani vielä niin tiukalla nupulla. Mutta ehkä parempikin nyt välipäivinä, kun on aikaa katsella. Amaryllis majailee paperipussissa, jonka sain Stella Vanilja -blogin Seijalta. On olohuoneen kunniapaikalla Ilmari Tapiovaaran Fanett-tuolin päällä, joka aikoinaan lyötyi luhistuneesta autiotalosta ja jonka sittemmin maalasin valkoiseksi. Kaunistusta katselemme olohuoneen sohvalta, jonka takana ikkunoiden joulutähdet keimailevat.

Olohuoneessamme on neljä ikkunaa, ja sohvalla istuen ja päätä käännellen niistä kaikista näkyy hieman erilainen maisema. Kun kerta kamera oli kädessä ja keli kaunis, otin otokset myös jokaisen ruudun takaa avautuvasta näkymästä. Kuvaussuuntani kiersi sohvalla istuen vastapäivään.

Sohva näkymineen on mukava ajanviettopaikka Armaksellekin, tuossa se aina päivystää tiellä näkyviä autoja. Seuraa ikkunasta toiseen niin pienempien kuin isompien huristelijoiden taivalta.



Tämä päivä on ollut oikeastaan ensimmäinen varsinainen lomapäivä. Siis sellainen, kun ei ole ollut suunniteltuna yhtäkään tekemistä. Mies on nämä välipäivät töissä, mutta en ollut aamulla herännyt hänen lähtöönsä, mikä on erittäin poikkeuksellista. Köllimme Armaksen kanssa yli kymmeneen. Hitaasti heräillen sain keitettyä viimein aamukahvitkin ja hörpin ne koko Suomen eilisiä alueuutisia katsellen, alue toisensa perään. Mahtaako siellä olla muita uutisfriikkejä? :D Kirpeällä pakkaslenkillä kävimme uutisten loputtua ja sen jälkeen järjestelin hieman paikkoja kotona. Vanhempani tulivat käymään nyt kaupoilla ja toivat siksi aikaa oman Timi-koiransa Armaksen kaveriksi - suorat mattolinjat ovat nyt muisto vain! 

Eilenkin meillä oli kyläilijöitä: opiskeluystäväni perheineen - oli niin voimauttavaa nähdä, jutella ja saada ylipäätään ystäviä meidän kattomme alle! ♥ Välipäivät ovat nyt todellakin tuntuneet autuailta. Ajatustyön ja fyysisen uurastuksen lakattua on mieli alkanut täyttyä luovista ajatuksista ja ideoista. Toissa yönä valvoin sängyssä kolmeen saakka, kun en malttanut lopettaa miettimistä. :D Eilen ostin kaupasta muutamia remonttitarvikkeita, sisustusvimmakin kun on taas iskenyt. Suunnitteluasteella tosin vielä, mutta pakkohan ne välineet oli jo hankkia inspiraation varalle.

Tuolla nuo koirat vieläkin körhältävät; minä taas rupean keittämään nyt kahveja shoppailijoita ja töistä palaavaa miestä varten. 

Ihana loma!

P.S. Tarkoituksenani on palata joulufiiliksiin vielä jonkinlaisen kollaasin muodossa. Vaikka täällä blogissa ei reaaliajassa ollakaan vietetty joulua, haluan ehdottomasti, sopivassa välissä, päivittää muistot talteen.


10 kommenttia:

  1. Kauniita otoksia näiltä ihanilta aurinkoisilta päiviltä <3 näitä oli ilo katsella :) ja tuo karvatassu se vaan on niin veikeä <3

    Ihanaa loman jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut todella kivaa, että aurinko on näyttäytynyt viime päivinä! <3 Ihanaa viikonjatkoa!

      Poista
  2. Ihanan valkoinen maisema! <3 Armas näyttää kerta kerralta isommalle. Me saimme hieman ikävän joululahjan, kun perheemme rakas Aapo-collie siirtyi joulun viettoon pilvien päälle. Vanhan sydän ei enää jaksanut jouluhäsellystä. Nyt on siis tilaa pienelle trikkipojulle.

    Minä olin jo toista päivää töissä loman jälkeen, kiva palata arkeen ja saada rytmit jotenkin kohdalleen :) Ihanaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Armas on jo kyllä iso jötkylä, ja vielä kasvaa! :) No mutta voi Aapoa, voin kuvitella millainen murhe rakkaan koiraherran poismeno on. <3 Siellä se teitä pilvenreunalta vahtii ja odottaa uskollisesti jälleennäkemistä! <3 Kenties leikkii odotellessa meidän edesmenneiden collieiden kanssa!

      Onneksi uuden vuoden juhliminen katkaisee hieman töihinkin kiiruhtaneiden arkea, uusi miniloma edellisen perään! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tykkään! :) Vielä kun saisi toivoa auringon paistavan järven puolelta iltapäivällä, niin en keksisi näkymään parannettavaa. :)

      Poista
  4. Upeat maisemat<3 Ja oih, tuo paperipussukka on tosi ihana! Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse saan tuosta jäätyneestä järvimaisemasta hirmuisesti henkistä voimaa! <3 Ja paperipussi - oih, minä olen noihin ihan heikkona. :D Mukavaa lomaa sinnekin! <3

      Poista
  5. Voi miten uskomattomian ihanat maisemat. Lokoisaa loman jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näistä maisemista on kerran jos toisenkin huokaillut onnessaan. :) Kiitos, ja oikein hyvää vuodenvaihdetta sinne! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...