21.11.2015

Koirakin nauttii

Periaatteessa jo otsikko ja kuvat kertovat olennaisimman tämän päivän fiiliksistä. Voi lumi sentään, kunpa nyt pysyisit! Onhan meillä täällä ollut lunta jo aiempinakin viikkoina, mutta ilakointi on nyt vielä hauskempaa, kun muukin maa on saanut osansa. 

Armakselle lumi on ollut kokonaan uusi ja jännä juttu. Välillä ulos pitää päästä pelkästään ihmettelemään. Meidän tontin jatkeeksi kuuluu peltoa, joten ulkoiluolosuhteet ovat erinomaiset heti kotiovelta. Metsäänkin pääsee hihnatta ja melko ahkerasti ollaankin treenattu vapaana samassa matkassa kulkemista ja luokse tulemista. Olenkohan muuten maininnut, että Armaskin autoilee minun matkassani suht ahkerasti? Matkustaa kaksi kertaa viikossa koirakaverinsa luokse kylään minun työpäiväni ajaksi, mikä on loistava juttu. Koirilla on keskenään täysin omat puuhansa ja nauttivat täysin sydämin lajitoverin seurasta.

Miltä lumitilanne näyttää sillä puolen ruutua? Virkeää lauantaita!

 

8 kommenttia:

  1. Täällä myös talvi tuli ja lunta on paaaaljon! Lapset ja koirat taitavat olla yhtä innoissaan ensilumesta:D Ihania kuvia ihanasta karvakuonosta<3

    VastaaPoista
  2. Täällä on myös paljon lunta ja lisää tulee. Onpas Armas kasvanut :)

    VastaaPoista
  3. Meillä vaan sataa vettä.. Ihanaa kun teillä jo lunta :)
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Erittäin huonolta näyttää lumitilanne etelässä. Pimeää ja harmaata on! :(
    Ihanaa kun koira nauttii noin kovasti lumileikeistä!

    VastaaPoista
  5. Superihania kuvia ja superihana Armas! <3 Meillä ei ole lumesta tietoakaan :(

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia. Meilläkin karvanaama saa totaalisen hepulin ensilumesta. Sitä odotellessa....

    VastaaPoista
  7. Voi mitkä superit kuvat <3 toinen niin nauttii <3

    Täällä on harmaata ja pimeää, ei ole lumesta tietoa. Nyyh.

    VastaaPoista
  8. Taianomaisia kuvia, nämä vain pahentavat koirakuumettani. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...