19.11.2015

Ihanimmat astiat

Kun Stella Vanilja -blogin Seija heitti minua astiahaasteella, päätin napata kopin aikailematta. Omista lempiastioista kun ei ole epäselvyyttä ja niitä on lisäksi kiva kuvata. ♥
 

Olen sydänjuuriani myöten rakastunut Iittalan mustavalkoiseen Taika-sarjaan, josta ensimmäiset kappaleet sain viime vuonna joululahjaksi. Sittemmin olen täydentänyt sarjaa onnekkailla löydöillä Kuopion Kodin Ykkösen loppuunmyynnistä ja haaveillut jatkokeräilystä.

Ikinä aiemmin en ole keräillyt tai oikeastaan arvostanutkaan astioita sen kummemmin, ellei mukaan lasketa muutaman vedensinisen yksilön KoKo-sarjaa, jota sain vuosikymmen sitten ylioppilaslahjaksi. Pihi luonteeni on näkynyt erityisen konkreettisesti astia-asioissa: niin arki- ja juhlasyömisiin ovat kelvanneet vanhemmat ja halpishallien edulliset vaihtoehdot. Toisaalta kyse on ollut myös siitä, ettei yksikään astiasarja ennen Taikaa ole sytyttänyt. Mutta kun liekki näihin leimahti, se oli menoa.

En osaa kunnolla analysoida, mikä tässä sarjassa viehättää. Mustavalkoisuus nyt ainakin, mutta muotoilussa ja kuvioinnissa on myös jotain erityisen natsaavaa. Eläinhahmot ovat kauniita ja on hauskaa, että hahmot vaihtelevat lautaskoosta toiseen. Viimeksi meillä käydessään siskoni luonnehti olevansa aina kuin kahvilassa meillä kupitellessaan. Yritimme arvioida, johtuuko se tummapaahtoisesta Brazil-kahvistamme vaiko näistä kupeista. Lopputuloksena päädyimme siihen, että seikka on molempien summa.


Taika-sarjan lisäksi toinen astia-aarteeni ovat nuo marokkolaiskulhot, jotka ovat hengeltään samantyylisiä, silti omanlaisiaan. Marokkolaisastioita en toisaalta tarvitse lisää, mutta olisi ihana omistaa niitäkin laajempi repertuaari. Vaikka sitten vain mustan kaappivanhuksen kaunistukseksi. Nämä kauneimmat astiani haluan säilyttää näkösällä lasiovien takana. Kuin mikäkin pikkuemäntä kanneskelen niitä sitten aina onnellisena lukon takaa kahvipöytään.

Tässä yhteydessä voinee myös sivuta toista astioihin liittyvää keräilyvimmaa, joka on kasvanut täysin salakavalasti takavasemmalta. Tuolla ne samassa kaapissa pöllöttävät, vähän nolona House Doctorin Vitron takana.


Kyllä. Hei, olen Kristiina, heikkona mustavalkoisiin servetteihin. Olen huomannut hamstranneeni lautasliinoja paljon nopeampaan tahtiin kuin niitä meillä kuluu. Mutta eipä tuo haittaa, minusta servetit ovat tosi nättejä esille koottuna. Jos haluatte vilkaista vajaan vuodentakaisen postaukseni idioottihelposta servetti-DIY:sta, löydätte sen täältä.

Haluaisitteko Valkoisen Soihdun Viivi, Heinässä Heiluvassa -blogin Laura, Syhinän Syhi ja Koti Aurorassa -blogin Johanna vilauttaa omia astia-aarteitanne? 

Lämpöistä iltaa!


17 kommenttia:

  1. Voi namski, ihania kuvia :) <3 ajattelinkin tämän osuvan kohdallesi kun muistelin postausta näistä ihanista joululahjoista :)
    Itsekin olen ko. Sarjaan ihastunut tänä syksynä, eikä viime perjantainen käynti ystävän luona helpottanut asiaa kun tee maistui niin hyvältä isosta taika mukista :)

    Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
  2. Nuo taika-sarjan astiat ovat kyllä upeita, olen itselleni ajatellut hankkia muutaman mukin juurikin musta-valkoisena :)

    VastaaPoista
  3. Taika on ihana, ihana! Minä juon teeni aina näiden sinisestä versiosta. Mustavalkoisetkin kelpuuttaisin - ehdottomasti. :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita astioita! Noissa Taika-astioissa joku viehättää minuakin, tuskin kuitenkaan tulee ostettua niitä.

    VastaaPoista
  5. Tää mustavalkoinen Taika-sarja kiinnostaa minuakin valtavasti, mutta vielä en ole onnistunut hankkimaan kuin yhden pienen lautasen :D

    VastaaPoista
  6. Onpas sinulla aarreaitta astiakaapissasi! Voisin ottaa kaiken astioista servetteihin...;D Taika-astiat ovat niin kauniita, että en raaskisi laittaa niihin ruokaa ollenkaan! Onneksi minulla ei ole varaa ostaa niitä niin ei tarvitse painia moisen ongelman kanssa. :D

    VastaaPoista
  7. Itse aliarvostin Taika sarjaa kauan, kunnes saatiin mieheni siskoilta viime vuonna isot kahvikupit. Nyt olen totaalisen rakastunut <3

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka kauniita nuo sinun astiat. Apuva! Pitääkö minunkin esitellä omana :D ne kyllä kalpenee sinun rinnalla. Vaikka vanhemmillani on ollut astiakauppa, minun maku on noista ajoista muuttunut aika paljon, mutta en ole vaihtanut astioita... voihan... Ehkä minunkin pitää alkaa nyt keräämään jotain uutta modernimpaa astiastoa :)

    VastaaPoista
  9. Taika on kaunis kuosi. Itse olen enemmän kallellaan värillisiin, erityisesti siniseen, mutta muutamalla mustavalkoisellakin voisi hauskasti täydentää muuten yksiväristä kattausta :)

    VastaaPoista
  10. Kauniita ovat sekä astiat että ottamasi kuvat. Mustavalkoisuus on kyllä kaunista ja servetit samoissa väreissä täydentävät kokonaisuuden.
    Ja. Minä olen myös Kristiina ja hulluna servetteihin :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos kivasta haasteesta, kyllä haluan esitellä omani :) Tosi kaunis sinun kokoelma ja oot kyllä hamstrannut kivoja servettejäkin <3

    VastaaPoista
  12. Upeita kuvia ja kaunis on tuo sinun astiastosi, etenkin kun se on esillä ihanassa kaappivanhuksessa ♥ Ja täällä ilmoittautuu toinen servettihamsteri :) Mies juuri yksi päivä ihmetteli, kun avaamattomia servettipaketteja löytyi useammasta eri laatikosta ja niiden lisäksi minulla on keittiössä esillä ne avatut. Ja niitäkin taitaa pari olla :D

    VastaaPoista
  13. Minulla on taika peltirasioita. Kivasti sinun marokkolaiset sopivat näiden kanssa. Minustakin on kehkeytynyt kippointoilija...

    VastaaPoista
  14. Toi on kaunis astiasto, mä ajattelin käärästä niitä pukin pussiin! :)

    VastaaPoista
  15. Tuo sarja on kyllä kaunis! ja ihanat kuvat olet napsinut :) Kiitos haasteesta, tartun siihen pikimmiten.

    VastaaPoista
  16. On kyllä kaunis sarja ja juurikin mustavalkoisena!! :) Se vaan on niin kivan simppeli, että on helppo yhdistää mitä vaan. Itsellä nyt kiva kahvikuppisarja etsinnässä, kun Muumimukit vaan on jotenkin ihan out jo...

    VastaaPoista
  17. Noi Iittalan astiat on niin kauniit!! <3 Mä olen kans alkanut tyästymään ihan tosissani musta-valkoiseen väritykseen, luulen että koko huushollin sisustus on menossa siihen suuntaan. Hyvin voisin siis kuvitella tuota astiastoa meillekin! Täällä toinen lautasliinakeräilijä, kaapit pursuilee niistä. Vaikea vastustaa, kun näkee kauniita malleja!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...