4.7.2015

Elämäni eka

Minä olen tunnetusti hidas syttymään blogitrendeille. Koen pikemminkin voimakkaan ei ei -tunteen, joka voi kestää hyvinkin pitkään. Laajan kiertelyn ja kaartelun jälkeen lämpenen kuitenkin minäkin. Pionit ovat tästä loistava esimerkki, nehän ovat pyörineet blogikuvissa jo vuosia. Ennen tätä en ole ikinä koskenutkaan pioniin (voitteko kuvitella! ), saati että olisin hankkinut niitä kotiin. Vaan viime viikolla sen tein, tässä kuvat todisteena. Irrotin kolmen oksan kimpusta yhden korkeaan mittalasiin, joka on loistava maljakko yksittäisille leikkokukille.

Tanska-reissun ajaksi jätin kaikki pionioksat isompaan maljakkoon. Aukeamista niissä ei ole vielä tapahtunut, lievää pullistumista kylläkin. Tarkkaillaan tilannetta. Tanskassa muuten oli pioneita myynnissä massoittain; ei ollut sellaista kukkakaupan kulmaa, jossa ei ovella olisi ollut pionikimppuja tarjolla. Ja ne olivat kimppuja isolla K:lla, ei mitään parin oksan nöttösiä vaan mahdottoman isoja satseja.

Täällä alkaa nyt viikkosiivous ja sitten lähdetään Armaksen kanssa sukuloimaan. Kroppa on lämmitelty touhuamiseen valmiiksi jo eilen, kun siistin pihaa nelisen tuntia - ruohonleikkurilla ja trimmerillä nurmialueet, kitkien kukkapenkit ja ruohonleikkurilla vielä erikseen heinikkoalueita pihan liepeiltä. Mitä teillä on ohjelmassa? 

Kaunista lauantaita!


6 kommenttia:

  1. Pionit ovat niin viehättäviä :) itselläkin on suht uusi ihastus, muutaman vuoden takaa vasta ihastuin :) ihanat kuvat olet tallentanut muistoksi :) <3

    Mukavaa lauantaita <3 täällä retkeillään Hangossa :)

    VastaaPoista
  2. Minä ostin pioneja eka kertaa Lidlistä ja saa nähdä, aukeaako ne kukkaan. Pientä pullistumista havaittu myös täällä ;)

    VastaaPoista
  3. Pionineitsyt täälläkin! :'-D Kukkapenkissä on pari lupaavaa nuppua, saapa nähdä... ;-)

    VastaaPoista
  4. Mä ostin ekat pionit viime vuonna :). Tänä vuonna en ole vielä ostanut, kun en ole törmännyt tarpeeksi kauniisiin kukkiin :)! Kaunis!

    VastaaPoista
  5. Mulle on kuule käymässä sinisen värin kanssa samoin. Vielä vähän aikaa sitten sanoin ei tule, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa viehättää :)

    VastaaPoista
  6. Pionit on todella upeita! Tänään juuri ihailin niitä eräässä puutarhassa. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...