Armas tuli kotiin! ♥

Terve kaikille! Minä olen Armas. Pitkäkarvainen collie ja seitsemän viikkoa vanha. Matkustin eilen uuteen kotiini tänne Iisalmeen, ja olen vielä kovin pyörällä päästäni. Matka oli pitkä ja jännittävä, sillä minut haettiin Hämeenlinnasta saakka. Minä poloinen olen orpopoika, sillä emoni menehtyi äskettäin. Onneksi ehdin juomaan emonmaitoa useamman viikon ajan ja vahvistumaan tarpeeksi reippaaksi pennuksi. Sanovat, että minulla on ison koiran geenit. En vielä tiedä, minkä makuisia ne geenit ovat, mutta arvatenkin hyviä, sillä niiden ansiosta minusta kasvaa tavallista isompikokoisempi collie. Taidan olla aika hyvänkokoinen jo nytkin, sillä kasvatuskodissani minua kutsuttiin Möhköksi. Möhkö tai Armas - sama se, kunhan saan mahdollisimman paljon silityksiä, herkkuruokaa ja hauskoja leikkejä. Voi olla, että minäkin osallistun jatkossa tämän talon sisustamiseen, mutta hieman eri tavalla kuin täällä on totuttu. Muutamaa huonekalua olen jo katsonut sillä silmällä, että kunhan hampaani tästä vahvistuvat, niillä voisi muotoilla penkinjalkoja vähän uuteen uskoon. Se on kuitenkin eri tarina se. Nyt aion keskittyä uuteen kotiin tutustumiseen ja söpönä olemiseen. Niin että näkyillään! 

Kyllä, meillä on koiranpentu! Olen odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa. Oma koirahistoriani on pitkä, sillä lapsuuskodissani on aina ollut collie, lähemmäs 30 vuoden ajan. Viimeisin nukkui pois muutama vuosi sitten ja se oli kova kolaus kaikille. Edelleenkin on outoa mennä vanhempieni luokse käymään, kun vastassa ei ole tuttua hännänheiluttajaa eikä kukaan tule kerjuulle, kun kuulee juustopakkauksen avattavan. 

Olemme miehen kanssa olleet koira-asiassa hyvinkin erilinjaisia, mutta viime vuosien aikana ovat linjamme lähentyneet toisiaan pienesti tassutellen. Itse en ole halunnut painostaa toista asiassa, vaan olen haudannut koirahaaveet tiukasti sisälleni. Toukokuussa tupsahti sitten eteen se päivä, kun päätimme ottaa collien. Silloin kaikki padotut haaveet ryöpsähtivät pintaan ja minä vain vollotin itkeä - onnesta. Tuli sellainen olo, että palaset loksahtavat kohdilleen. Vauvakuumetta en ole koskaan elämässäni kokenut, mutta ehkä tätä koiranodotusta voisi siihen verrata.

Katsotaan, millaiseksi elo Armas-pojun kanssa muotoutuu. Pentuvaihe vaatii luonnollisesti panostusta, mutta isompina colliet ovat helppoja ja huomaavaisia koiria (*koputus puuhun*). Olen ihan täpinöissäni! Vaikka tiedän tasan tarkkaan, millaista koira-arki on ja tulee olemaan, silti jännittää rutiinien muotoutumisen puolesta. Tsemppiä siis meille, jotta Armas kotiutuu hellästi osaksi perhettä! :)