12.6.2015

Armas tuli kotiin! ♥


Terve kaikille! Minä olen Armas. Pitkäkarvainen collie ja seitsemän viikkoa vanha. Matkustin eilen uuteen kotiini tänne Iisalmeen, ja olen vielä kovin pyörällä päästäni. Matka oli pitkä ja jännittävä, sillä minut haettiin Hämeenlinnasta saakka. Minä poloinen olen orpopoika, sillä emoni menehtyi äskettäin. Onneksi ehdin juomaan emonmaitoa useamman viikon ajan ja vahvistumaan tarpeeksi reippaaksi pennuksi. Sanovat, että minulla on ison koiran geenit. En vielä tiedä, minkä makuisia ne geenit ovat, mutta arvatenkin hyviä, sillä niiden ansiosta minusta kasvaa tavallista isompikokoisempi collie. Taidan olla aika hyvänkokoinen jo nytkin, sillä kasvatuskodissani minua kutsuttiin Möhköksi. Möhkö tai Armas - sama se, kunhan saan mahdollisimman paljon silityksiä, herkkuruokaa ja hauskoja leikkejä. Voi olla, että minäkin osallistun jatkossa tämän talon sisustamiseen, mutta hieman eri tavalla kuin täällä on totuttu. Muutamaa huonekalua olen jo katsonut sillä silmällä, että kunhan hampaani tästä vahvistuvat, niillä voisi muotoilla penkinjalkoja vähän uuteen uskoon. Se on kuitenkin eri tarina se. Nyt aion keskittyä uuteen kotiin tutustumiseen ja söpönä olemiseen. Niin että näkyillään! 



Kyllä, meillä on koiranpentu! Olen odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa. Oma koirahistoriani on pitkä, sillä lapsuuskodissani on aina ollut collie, lähemmäs 30 vuoden ajan. Viimeisin nukkui pois muutama vuosi sitten ja se oli kova kolaus kaikille. Edelleenkin on outoa mennä vanhempieni luokse käymään, kun vastassa ei ole tuttua hännänheiluttajaa eikä kukaan tule kerjuulle, kun kuulee juustopakkauksen avattavan. 

Olemme miehen kanssa olleet koira-asiassa hyvinkin erilinjaisia, mutta viime vuosien aikana ovat linjamme lähentyneet toisiaan pienesti tassutellen. Itse en ole halunnut painostaa toista asiassa, vaan olen haudannut koirahaaveet tiukasti sisälleni. Toukokuussa tupsahti sitten eteen se päivä, kun päätimme ottaa collien. Silloin kaikki padotut haaveet ryöpsähtivät pintaan ja minä vain vollotin itkeä - onnesta. Tuli sellainen olo, että palaset loksahtavat kohdilleen. Vauvakuumetta en ole koskaan elämässäni kokenut, mutta ehkä tätä koiranodotusta voisi siihen verrata.



Katsotaan, millaiseksi elo Armas-pojun kanssa muotoutuu. Pentuvaihe vaatii luonnollisesti panostusta, mutta isompina colliet ovat helppoja ja huomaavaisia koiria (*koputus puuhun*). Olen ihan täpinöissäni! Vaikka tiedän tasan tarkkaan, millaista koira-arki on ja tulee olemaan, silti jännittää rutiinien muotoutumisen puolesta. Tsemppiä siis meille, jotta Armas kotiutuu hellästi osaksi perhettä! :)


24 kommenttia:

  1. Onnea onnea tästä ihanasta karvatassusta! <3 <3 On hän vaan todella suloinen tapaus ja kuinka ihanaa kun sai ihanan kodin nyt <3

    Eläimet ovat niin lähellä sydäntäni, ja en osaisi itse ajatella elämää ilman karvatassuja :-) Se tunne todellakin kun tulet kotiin ja ihana pystyhäntä on vastassa! <3

    Kaikkea hyvää ja iloisia pentu aikoja teille! <3

    VastaaPoista
  2. Voi luoja onpas hän suloinen tapaus. Tulee mieleen aika, kun meille kotiutui pieni vanhaenglanninlammaskoira, niin sitä piti syöttää pentuna useita kertoja päivässä ja tietysti ulkoiluttaa jatkuvasti. Meidän koiruus jo edesmennyt vuosia sitten. Mutta ihanaa pentuaikaa teille.

    VastaaPoista
  3. Aww! Onnea uudesta perheenjäsenestä :))

    VastaaPoista
  4. Kyllä on niin suloinen koiruus <3 Voin kuvitella tuon koirakuumeen, onhan ne vaan niin ihania kavereita! Onnea uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
  5. Onnea ihanasta uudesta perheenjäsenestä<3 Niiiiiiin suloinen hauva♥♥♥

    VastaaPoista
  6. Voi että, ihana armas! ♡ :'-) Onnea koko perheelle! :-)

    VastaaPoista
  7. Ihana karvapalleroinen, ja niin pehmoisen näköinen turkki. Kaunis väritys :)

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihana Armas! Muistahan välillä kirjotella koirakuulumisia!

    VastaaPoista
  9. Voi mikä suloisuus<3 Meille tuli Lapinkoira n. Puoli vuotta sitten joten pentuarki on tuoreessa muistissa, niin nopeasti ne kuitenkin kasvaa :) Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana pikkuinen ja pörröinen <3 Onnea uudesta vauvasta!

    VastaaPoista
  11. Ihana <3 Oikein paljon onnea uudesta perheenjäsenestä! Mahtavaa! Koirat ovat niin ihania. Bealta myös karvaturrille terveisiä, toivottavasti se kotiutuu pian. :)

    VastaaPoista
  12. Voi miten suloinen pieni tepsuttelija teillä nyt onkaan! Onnittelut uudesta perheenjäsenestä, ja paljon rapsutuksia ihanalle Armas-vauvalle! <3

    VastaaPoista
  13. Ihana Armas! <3 -Marika

    VastaaPoista
  14. Voi mikä ihana Armas! Eihän noin söpö mitään huonekaluja tuhoa eihän? ;) ;)
    Mulla on kokemusta vain labbiksista, jotka on pentuina varsinaisia Tasmanian tuholaisia... :D

    VastaaPoista
  15. Voi miten ihana! Paljon onnea teille koiravauvan johdosta. :)

    VastaaPoista
  16. Voi mikä suloisuus! <3 Onnea uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
  17. No olihan ne vauvauutisia, I knew it! :D Onnea, ihana pieni!

    VastaaPoista
  18. Voi elämä mikä söpöliini! Oikein paljon onnea!

    VastaaPoista
  19. Oih, mikä komistus!! Onnea uudelle perheenjäsenelle!

    VastaaPoista
  20. Armas ja isäntäväki kiittävät kaikkia yhteisesti onnitteluista! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...