30.10.2014

Indiedays-viikonlopun koontia

Tihkuista torstaita! Viikko alkaa viimein tasaantumaan, vaikka viikonlopun jäljiltä on pää edelleen ollut ymmyrkäisenä. Lauantaina vietimme siis Helsingissä Indiedays-päivää ja siitä nyt koontia kuvin ja höpötellen. Päivän ensimmäinen osio, Bloggers Inspiration Day, oli ravintola Sipulin talvipuutarhassa järjestetty bloggaajien ammattitapahtuma. Tapahtuma jakaantui esittely- ja luentotilaan. Avoimesta esittelytilasta löytyi muun muassa asu- ja ruokakuvaus-workshopit, makuuhuoneen stailauspiste ja drinkkibaari.

Kuten kerroin jo Granit-postauksessa, seuranani oli Syhinä-blogin Syhi, jonka kanssa olimme jonottamassa sisälle hyvissä ajoin. Esittelytilan kiertelemiseen käytimme lähes koko ensimmäisen tunnin, mutta taisimme liikkua niin laput silmillä, että tutut sisustusbloggaajat jäivät bongaamatta.


Luentotilassa haastateltiin ruotsalaisia bloggaajavieraita, saatiin ammattilaisvinkkejä kuvankäsittelyyn ja käytiin keskustelua bloggaamisesta. Mielenkiintoisinta antia oli nähdä ammattilainen kuvanmuokkaushommassa ja kuulla bloggaajakollegoiden kokemuksia ja ajatuksia yhteisestä harrastuksestamme. Kun kerran paikalle oli lähdetty, emme malttaneet jättää yhtäkään luentoa välistä.


Bloggers Inspiration Day hurahti ohi hetkessä. Sen jälkeen oli pari tuntia aikaa laittautua illan gaalaa varten. Nälkä kurni, joten hotkimme hampurilaiset Sokos Hotel Aleksanterin Olipa Kerran -ravintolassa. Njam! Minulla ja Syhillä oli molemmilla hiustenlaitossa samanlainen idea: kiharaa toiselle puolen niskaa ohjattuna. Laittautumisväli ei todellakaan ollut liian pitkä, vaan lämpörullia ja hiuspinnejä sai näprätä määrätietoisen nopeassa tahdissa. Valmista kuitenkin tuli ja pääsimme ajoissa kipsuttelemaan Indiedays Blog Awards -gaalaa kohti, joka järjestettiin Fredan Tivolissa.

Gaalassa oli ensimmäisenä vastassa kaksi kuvausseinää, joiden edessä saimme itsemme ikuistetuiksi menofiiliksissä. Kyllä huomasi, ettei tässä mitään muotibloggareita olla - sen verran hapuilevaa oli asettua kameran etupuolelle. Tässä kuitenkin todistusaineistoa juhlalookista paikan päältä, olkaas hyvä:

Kuva: Nanna Niittymäki

Gaalan ohjelma-anti oli lyhyt ja ytimekäs. Vuoden inspiroivimmat blogit palkittiin seitsemässä eri sarjassa ja sen lisäksi oli korville tarjolla hiphoppia. Virallisen osuuden jälkeen keskityimme kiertelemään juhlatilassa ja löysimme vihdoin aiemmin kadoksissa olleen sisustusbloggajajoukon. Ja voi jestas, mahtavia tyyppejä! Puheensorina kollegoiden kesken oli taukoamaton ja porukassa tunsi todellakin olevansa omiensa joukossa. Sisustaja on aina sisustaja. Tivolista jatkoimme kymmenpäisenä ryhmänä yhteiseen jatkopaikkaan ja sieltä puolenyön taittuessa Syhin kanssa takaisin hotellille.

 Kuvat: Fresita-rivistö / Jim Bergström, kuvausseinä / Pauli Siuruainen

Omat kuvat jäivät gaalan osalta suttuisiin pokkariotoksiin. Järkkäriä kun ei kirjekuorilaukkuun tungettu. Jonkinlaisen käsityksen kuitenkin saatte illasta näidenkin räpsyjen välityksellä sekä muutaman ammattikuvaajilta lainatun otoksen avulla.

Minä olin hotellille päästyä vielä niin virkkuna, että valutin ammeen täyteen vettä ja nautiskelin aamuyön tunteina rentouttavasta kylvystä. Olihan ne tarjolla olleet kylpysuolat tuhlattava, kun kotona ei ammetta ole. Erinomaista terapiaa korkkareissa uuvutetuille jaloille!


Sunnuntaina herkuttelimme Syhin kanssa yhdessä hotellin aamupalaa. Niin nautinnollista, kun pääsi valkkailemaan herkkuja lautaselle, turisemaan samanhenkisen ystävän kanssa ja tuijottamaan kahvikuppi kädessä katuelämää. Huoneiden luovutuksen jälkeen teimme vielä pistokäynnin sinne Granitiin, jonne saavuimme juuri sopivasti liikkeen auetessa. Takaisin autoille kipsutellessa teimme myös pienen möngintäoperaation Vanhan Kirkkopuiston lehtikasoissa, mutta se onkin jo toinen tarina!

Olen niin onnellinen, että tällä kertaa päätin lähteä Helsinkiin täältä pitkän matkan takaa. Oli huippua! Kiitos kaikille teille ihanille, joihin sain tutustua. ♥

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:   
 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS

20 kommenttia:

  1. Pelkästään hotelliyö olis jo ollu ihana kokemus tähän arjen keskelle ja jäi vähän harmittamaan kun tuo gaala jäi tänä vuonna väliin, mutta ehkä niitä vielä tulee niitä juhlia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua harmitti, kun jätin keväällä juhlat väliin.. :/ Siitä opikseni ottaneena lähdin nyt völjyyn! Mutta hei, ensi kerralla sinäkin messiin! :)

      Poista
  2. Oli kiva tavata! Ja hui miten paljon kuvia, oma kuvasaldo tosi laiha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös, mahtavaa oli kohdata teitä "kollegoita" livenä! :) Vähän tuntui itsestäkin, että kuvasaldo oli tosi pieni, nämä sain ihan rääppimällä kokoon!

      Poista
  3. Kiitos muisteluhetkestä, oli meillä mukavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, mukavaa oli! <3 Kiitos AnuElina sinullekin kohtaamisesta! :)

      Poista
  4. Niin ihana oli teitä nähdä ihan livenä!!! Oot kyllä just niin ihana kun olin ajatellutkin, kaunotar!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samat sanat sinnekinpäin! <3 Tätä ei kyllä jätetty yhteen kertaan, vaan pitää ruveta jo hahmottelemaan suuntaviivoja seuraavalle tapaamiselle! :)

      Poista
  5. Kivoja kuvia olet ehtinyt napsimaan! Laitan nuo meidän pose-kuvat Syhinäänkin talteen kunhan ehdin. Olen niin inspiroitunut tapahtumasta, että on miljoona postausideaa! Tarvitsen assarin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuntui vaikealta saada jäsenneltyä kaikkea yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, ehkä olisi ollut kätevämpää pilkkoa jatkumo pienempiin osiin.. :D Mut hei, kunnon posetuskuvat kuitenkin saatiin! x)

      Poista
  6. Ihanaa oli tavata ja jutella vaikka mistä :)
    Olette aivan mahtavia tyyppejä.
    Nähdään pian uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kyllä tunsi olevansa omanlaisten ihmisten seurassa. <3 Kiitos Sanna, olet huippu! Ja ehdottomasti jatkonäkemiset jo suunnitteille! :)

      Poista
  7. Mahtavia kuvia ja oli ihana tavata ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli huippua nähdä livenä! Ja ensi kerralla sitten perusteellisemmat turinatuokiot pystyyn! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...