11.2.2013

Puhallusvillaa ja maaliseiniä

Isäntä oli saanut tänään töihin puhelun, johon ei ollut päässyt heti vastaamaan. Hetken päästä takaisin soitettaessa kyseisestä numerosta ei sitten puolestaan vastattu. Pikainen googlaus antoi olettaa, että kyse on todennäköisesti talohommista. Noh, emäntä sitten kiepsahti työpäivänsä päätteeksi raksalle, ja olihan siellä tohinaa. Miehet olivat laittamassa puhallusvillaa paikalleen, ja työ oli jo puolessavälissä. Hyvä sinällään, että hommat etenevät, mutta tässä tapauksessa liiankin aikaisin. Ennen puhallusvillaporukan saapumista oli timpuriporukan nimittäin vielä tarkoitus korjailla katon palavilloja, sillä joidenkin villalevyjen väliin oli syntynyt rakoja. Nyt sitä ei oltu siis tehty, vaan puhallusvilla oli suihkutettu mahdollisesti rakoilevien levyjen päälle.

Puhallusvillaporukan olisi tullut varmistaa töiden aloitus Dekon työpäälliköltä, mutta hepäs olivat soittaneetkin isännälle, jolta olisivat kysyneet ”työlupaa” hommien aloittamiseen. Kun eivät olleet ensimmäisellä soitolla saaneet häntä kiinni, olivat päättäneet aloittaa urakan.  Erityisenä huomiona tässä on se, ettei avaimet käteen –toimituksen tilaaja ole missään vastuussa tai tiedonantoasemassa työaikataulujen suhteen, vaan kaikki työhommat tulisi hoitaa Dekotalon kanssa. Toimintavirhe oli siis puhallusporukan, varsinkin kun Dekon työpäällikkö painotti jo aiemmin, ettei puhallusvillaa laiteta ennen kuin villalevyjen raot on korjattu. Deko aikoo kuitenkin korjata mahdolliset villakämmit ja tekee tarvittaessa lämpökuvauksen kattoon, jottei lämpövuotoja varmasti ole. Harmi että sönkläystä tapahtuu, mutta onneksi korjaaviin toimenpiteisiin ottaudutaan Dekon puolelta napakasti.

Tuolta se villa tuli…:

…ja tuonne se meni:

Oli siellä talolla tänään muutakin tapahtunut. Seinät olivat nimittäin saaneet lopullisen maalipintansa ja maalaritiimi oli kasannut kamppeensa pois. Tiettyjen seinien harmaa väri oli etukäteen ajateltuna jonkinmoinen arvoitus, sillä pienien värilastujen perusteella oli hankala miettiä isojen pintojen väritystä. Nyt maalattuna harmaa näyttää seinissä todella hillityltä, eikä ainakaan iske silmään. Mikäli valkoisen ja harmaan rajakohtia ei näkisi nurkista, näyttäisi harmaa jopa melkein valkoiselta. Todennäköisesti kontrastia tulee lisää sitten, kun valkoiset listat, karmit ja ovet asennetaan paikoilleen. Jossain vaiheessa meillä oli tarkoituksena tehtailla itse olohuoneeseen voimakkaampaa tehosteseinää, mutta se ajatus on kaikessa hötäkässä päässyt hautautumaan… Vaan entäs jos sittenkin…

Maalattuja seiniä:

2 kommenttia:

  1. Vaude, teilhän homma etenee rivakkaa tahtia, tän rinnal oma projekti matelee aikas hitaasti. :D

    Mikä tuo teidän harmaan sävy on? Näyttää nätiltä. :)

    Ja aika hyvässä aikataulussa pääsette mahdollisesti muuttamaan. ;) Meil ei muuttopäivää oo viel sen kummemmin mietitty, ehkä joskus maalis-huhtikuun vaihteessa?

    VastaaPoista
  2. Höpöhöpö, teillähän näyttää valmistuvan hommat aina askeleen ennen meitä! :) Meillä vasta esimerkiksi odotellaan kiintokalusteita. Lyön vetoa, että te asustelette omassanne ennen meitä... ;)

    Harmaan sävy on Tikkurilan Ketju (F428). Hotsittaisi kyllä puuhata olohuoneeseen vielä jotain täräkämpää seinää, mutta katsoo nyt!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...