3.3.2024

Mikä vauva-arjessa yllätti ja ei yllättänyt?



Tämä postaus on jatko-osa aiemmin kirjoittamalleni tekstille, joka käsitteli raskausaikaa. Pääset lukemaan sen tästä. Nyt on luvassa listausta vauva-arjen asioista. Paitsi että haluan kirjoittaa seikkoja itselleni muistiin, näistä saattaa jälleen olla hyötyä jollekulle toiselle.

Kuten olen kertonut, en pystynyt visualisoimaan vauva-arkea mitenkään etukäteen. Siksi oikeastaan kaikki asiat pienen ihmisalun kanssa ovat olleet tavalla tai toisella yllättäviä. Keksin ”ei yllättänyt” -osastolle vain kolme seikkaa ja niistä ensimmäinen on tämä: aavistin, että vaikka vauvamaailma tuntui aiemmin itselleni todella vieraalta, tulisin hurahtamaan omasta lapsesta. Niin kävi, rakkaus omaa nöpönenää kohtaan roihuaa yhtä paljon kuin arvelinkin.

Toinen oli tämä: tiesin, että tulen tekemään asiat vauva-arjessa omalla tavallani, ilman ulkopuolelta tulevia paineita tai painostusta. Tämä on pitänyt käytännössä koko ajan ja luulen, että se on säästänyt minut monelta stressaamisen aiheelta.

Kolmas epäyllätys oli ennakkoon hankitut varusteet. Siis kaikki isommat ja pienemmät tilpehöörit, joita vauvan kanssa on tarvittu. Luin monesta lähteestä ohjetta, että ennen vauvan kotiutumista ei kannattaisi hankkia kaikkea mahdollista, vaan tarvittavia asioita voisi ostella sitä mukaa, kun niille ilmenee tarvetta. Olenko ainoa, kenen mielestä tämä on maailman hoopoin vinkki? Miten ihmeessä täältä pitkien matkojen takaa olisi lähdetty hankkimaan puuttuvia tarvikkeita? Vai olisiko pitänyt odotella verkkokauppatilauksia? Sellaisia, joilla on akuutti tarve heti? En todellakaan halunnut stressata vauvan synnyttyä puuttuvista varusteista, joten selvitin, listasin ja hankin kaiken mahdollisen etukäteen. Tämä onnistui ihmeen hyvin, sillä vauvan synnyttyä täydensimme tarvikkeita ainoastaan kahdella lähestulkoon mitättömän pienellä lisäyksellä, sinkkivoiteella ja vanulappupaketilla.



Vaan sitten niihin yllätyksiin. Koska lähtökohtaisesti kaikki on ollut uutta ja yllättävää, on hieman hankalaa poimia joukosta yksittäisiä asioita. Yritän kuitenkin teemoitella tiettyjä juttuja, jotka näin vajaan vuoden ajalta nousevat mieleen. Tässäpä tulee.

En ollutkaan hukassa. Luulin, että Romeon synnyttyä kompuroisin siinä, kuinka vauvan kanssa toimitaan. Että mitä ja miten asioita tehdään. Mutta ei! Yhtäkkiä vain tiesikin, mitä vauva milloinkin tarvitsee. Tämä on jossain määrin jopa maagista - kuinka osata tällainen asia automaattisesti. Hoivaamisen ja vauvan lukemisen taidon on pakko olla geeneissä.

Ei rakettitiedettä. Edellisen kappaleen jatkoksi on todettava, että hoivaamista kyllä helpottaa se seikka, että vauva-arki ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä. Luulin tätä etukäteen paljon monimutkaisemmaksi, joten se on yllättänyt, kuinka yksinkertaisten asioiden äärellä tässä ollaankin oltu.

Mielenkiinto. Varsinkin ensimmäisinä kuukausina seurasin äärimmäisen mielenkiintoisena arkeamme, vauvaa ja omaa toimintaani. Jos eteen tuli joku vieraampi juttu, en hämmentynyt, vaan olin tyyliin ”Ahaa, nyt on tällainen vaihe!”. Ihan alkuun Romeo ei esimerkiksi vielä erottanut yötä ja päivää kunnolla toisistaan ja saattoi herätä valvomaan aamuyöllä. Tavallisesti olisin saattanut tuskastua asiasta, mutta nyt olinkin vain, että ”Mielenkiintoista, nyt valvottaa”. Eli yllätys oli se, että ahdistumisen ja turhaantumisen tunteiden sijaan olin vain uteliaan kiinnostunut kaikesta, mitä tapahtuu.

Pudottamisen pelko. Vaikka vauvan lukeminen tuntui alusta alkaen helpolta, pelkäsin kuitenkin kokemattomuuttani pudottavani Romeon käsistäni. Tätä tiesin jo etukäteen aristella, mutta en arvannut, että käytännössä pelkäisin pudottamista vielä enemmän. Sairaalasta kotiuduttuamme harjoittelin useampaan kertaan erilaisia otteita ja kääntämisiä sängyn yläpuolella, että vahinkoa ei olisi tapahtunut, vaikka lapsi olisikin lipsahtanut käsistäni. (Tätä kirjoittaessa tulee muuten nyt mieleen, että olin etukäteen luullut, että sairaalassa ohjeistettaisiin vauvan käsittelyyn liittyviä asioita. Mutta eihän sieltä saanut käytännössä mitään oppia. Yllätys siis itselleni sekin.) Sektiohaavan kivut lisäsivät osaltaan pudottamisen pelkoa, sillä siinä vaiheessa kun haava oli vielä paranemassa, pelkäsin jonkin vihlaisun aiheuttavan kohtalokkaan äkkiliikkeen. Kun haava ei ollut enää kipeä, tuli vauvan pyörittelyynkin enemmän varmuutta.

Oksitosiiniryöpyt. Olen aina ollut herkkä aistimaan asioita ja esimerkiksi ilmanpaine vaikuttaa minuun voimakkaasti. Myös äänet, kofeiini ja kosketus löytyvät reagointilistalta. Etukäteen mietiskelin, että raskauteen liittyvät hormonitkin voisivat aihettaa jonkinmoisia tuntemuksia, mutta enpä arvannut, millaisia! Nimittäin vauva-arjen ensimmäiset kolme kuukautta olin kuin pienessä hiprakassa koko ajan. Päässä huippasi, tasapainoilu oli haastavaa ja kaiken kaikkiaan minua vaivasi sellainen jatkuva sekoboltsi olo. Mitä tiiviimmin olin Romeon lähellä, sitä enemmän oksitosiini ryöppysi. Normaalin olotilan saavutin ainoastaan lähtemällä omille hommille, pois vauvan luota. Onneksi löysin ololleni selityksen internetistä hakemalla, muuten olisin voinut olla jopa hädissäni. Neuvolassa ja omassa somekuplassani ilmiötä ei oikein yleisesti tunnistettu, mutta löysin kuitenkin parikin kohtalontoveria, jotka saivat analyyseistani selityksen omalle ololleen. Oksitosiinia kutsutaan rakkaushormoniksi ja vauvan synnyttyä sen tehtävä on vahvistaa kiintymystä vauvaan. Näköjään sitäkin voi saada yliannostuksen! Mikäli siellä ruudun takana joku toinen pyöriskelee saman vaivan kanssa, niin tässä helpottava tieto: olo helpottaa kyllä. Itse huomasin ryöppyjen laantuvan ja olon alkavan normalisoitua kolme kuukautta Romeon syntymän jälkeen.

Mielen tasaisuus. Jännitin etukäteen, joudunko kärsimään synnytyksen jälkeen baby bluesista. Oli erittäin iloinen yllätys, kun siitä ei ilmennyt merkkejä missään vaiheessa. Vauvan vuoksi ei ole kyllä tullut masisteltua tai itkettyä ollenkaan. Ainoastaan sitä olen välillä tihrustanut, ettei Armas päässyt kokemaan tätä nykyistä arkea meidän kanssamme.

Aikaresurssi. Vauvan synnyttyä on käynyt konkreettisesti ilmi, kuinka arvokas resurssi aika on. Sitä ei ole tuhlattavaksi! On paljon asioita, joita ei voi tehdä vauvan kanssa ja vaatii suunnittelua sekä aikatauluttamista, jotta ne saa toteutettua. Vaikka olen itse päässytkin tekemään monia asioita ilman vauvaa, tuntuu hommalista kuitenkin laahaavan pitkänä. Normaalissa arjessa asioita ei saa kirityksi, joten olen joutunut tekemään itselleni kalibrointia hyväksyäkseni sen, että kaikkia asioita ei hoideta yhtä tomerasti kuin ennen (kuten lumitöitä heti sateen jälkeen). Ehkä eniten yllättävänä seikkana, tietokonehommat ovat paljastuneet hankalimmiksi toteuttaa. Ne ovat nimittäin yleensä sellaisia, että tarvittaisiin reilusti keskeytymätöntä aikaa. Tätäkin postausta olen kirjoittanut vähä vähältä valmiiksi jo useamman viikon ajan. Samalla täytyy todeta, että sitten on taas paljon sellaisia asioita, joita vauvan kanssa on pystynyt tekemään. Etenkin monet käytännön puuhat ovat olleet vauvalle jopa viihdettä (kuten siivoaminen ja kotityöt), joten vaikka vauvan kanssa ei voi tehdä kaikkea mahdollista, paljon kuitenkin.

Keskittymiskyky. Tämä minulla oli Romeon syntymän jälkeen kadoksissa aika monta kuukautta! En millään kyennyt keskittymään esimerkiksi pidemmän tekstin lukemiseen tai vaikkapa televisiosarjaan, sillä ajatukset eivät pysyneet kasassa. Oli sellainen härö olo, joten ehkäpä keskittymiskyvyn puute on linkitettävissä tuohon edellämainittuun oksitosiiniin.

Reaktiot. Etukäteen en ollenkaan arvannut ajatella, että vauvan saaminen tuottaa muissa ihmisissä erilaisia reaktioita. Toiset ovat sydäntälämmittävän iloisia, toiset taas mykistävän mitätöiviä. Pelkästään jo itse vauvan olemassaolo toimii vedenjakajana, mutta näköjään myös vauva-arjen laatu: onnellinen vauvavuosi on ollut joillekin ulkopuolisille myrkkyä, mitä en pysty ymmärtämään ollenkaan. Tästä aiheesta saattaisi riittää ihmettelyä ihan omaksi postauksekseen saakka, joten todettakoon tässä yhteydessä vain se, että erilaiset reaktiot ovat toimineet hyvänä ja luonnollisena mittakeppinä ihmissuhteiden kartalla. 



Nukuttaminen. Tässäpä asia, josta olen tykännyt vauvavuotena ehkäpä vähiten. Tai siihen on jo ehtinyt kyllästyä. Miten monta hetkeä onkaan vuodesta mennyt siihen, että keinuttelen Romeota uneen! Ennen vauvan syntymistä en ajatellut nukuttamisasioita ollenkaan, ehkä oletin vain, että vauvat nukkuvat kun nukkuvat. Niinhän ne ihan pienenä tekevätkin, mutta tietyssä vaiheessa ainakin meillä oli aikuisen tarpeen ruveta rytmittämään pikkuisen valve- ja uniaikoja. (Nimimerkillä pari kertaa yliväsyneen vauvan väsyitkuja ihmetellyt äiti.) Romeo ei newborn-vaiheen jälkeen nukkunut koko viime vuoden aikana pitkiä unia, vaan useimmiten herääminen tapahtui 35 minuutin unisyklin jälkeen. Niinpä päiväunia oli otettava monia, jotta unta tuli tarpeeksi rekisteriin. Mutta melkoinen show oli kyllä nukutella vauvaa monta kertaa päivässä. Itselleni kuormittavalta tuntui myös nukkumiseen liittyvä epävarmuus, kun nukahtamisnopeudesta ja unenkestosta ei ollut takuuta. Tällä hetkellä Romeo nukkuu enää kahdet päiväunet ja kummatkin ulkona rattaissa. Ensimmäiset kestävät yleensä jo huimat kaksi tuntia (*koputan tässä kohtaa varalta puuta*) ja jälkimmäiset noin neljäkymmentä minuuttia. Romeolla on oikeastaan koko ajan ollut tuo päiväsaikainen unentarve samoissa lukemissa, yhteensä 2,5-3 tuntia riippumatta siitä, monetko unet hän ottaa.

Rytmi. Ah, juuri kun luuli päässeensä johonkin pysyvään rytmiin, se muuttuikin! Se on tullut huomattua, että vauvan kasvaessa päivärytmi (syömiset, juomiset, tekemiset, nukkumiset ja valvomiset) kehittyy koko ajan, eikä kannata tuudittautua siihen, miten päiväohjelma on mennyt vaikkapa kuukautta aiemmin - se on vauvalle jo historiaa. Opettelua on vaatinut, että itse tunnistaa ne hetket, joissa rytmiä on muutettava.

Neuvolan vähäinen hyöty. Aivan kuten raskausaikanakin, olen jälleen kerran yllättynyt siitä, kuinka vähän koen saaneeni hyötyä neuvolakäynneistä. Ne ovat pääasiassa keskittyneet mittaamisiin ja kasvukäyrien seuraamiseen. Nekin ovat toki hyödyllistä tietoa, mutta itse olisin kaivannut ja odottanut paljon laajemmin tietoa vaikkapa lapsen erilaisista kehitysvaiheista.

Kehitysaskeleet. Mitä tulee kehitysvaiheisiin, on ollut todella hauskaa ja kutkuttavaa seurata Romeon taitojen kehittymistä - tämä on ollut riemuisampaa kuin osasin etukäteen odottaa. Isompien motoristen harppausten (kääntyminen, ryömiminen, konttaaminen, seisominen, tukea vasten käveleminen) lisäksi on tullut huomattua, että kehitystä tapahtuu myös pienemmissä ja mitä hauskimmissa asioissa: esimerkiksi maissinaksusta irti päästämisessä siten, että herkun voi syödä. :') Fyysisten taitojen rinnalla on ollut ilo seurata myös sitä, kuinka Romeon kielellinen osaaminen kehittyy. Luulen, että tällä hetkellä hän ymmärtää puhetta jo paljon enemmän, kuin tajuammekaan. Välillä yritän herätellä itseäni, etten puhuisi hänelle liian helposti ja yksinkertaisesti, vaan että tarjoaisin sanastoa kunnolla käyttöön. Uusien sanojen oppimistahti näyttäisi olevan nyt varsin nopeaa, sillä kun olen 3-5 kertaa kerrannut jonkin esineen nimen, Romeo osaa pyydettäessä osoittaa oikeaa asiaa. Paitsi että me aikuiset ymmärrämme iloita eri kehitysaskeleista, myös lapsi itse riemuitsee niistä suloisen paljon.

Vauvan ja koirien suhde. On ollut positiivinen yllätys, kuinka luontevasti elo vauvan ja koirien kanssa on sujunut. Koirat eivät elä sivussa rinnakkaiseloa, vaan ovat oikeasti läsnä kaikessa, mitä Romeo tekee. Ne hakeutuvat lapsen lähelle, leikkivät samoilla leluilla ja reagoivat Romeon ääniin. Koirista on mahdottoman paljon seuraa, iloa ja viihdettä pikkuiselle.

Tasapuolinen vanhemmuus. Kuvittelin, että pystyisimme jakamaan vauvaan liittyvät vastuut fifty fifty, mutta eihän arki todellakaan ole mennyt niin. Jo itsestään se seikka, että toinen on kotona ja toinen töissä, lyö tavoitteelta pohjan heti pois. Kyllä se vaan päävastuu vauvasta on äidillä, olipa ideaali itsellä tai yhteiskunnalla mikä tahansa.

Vaiheiden unohtaminen. Ajankulun myötä vauvavuoden vaiheet unohtuvat yllättävän nopeasti! Pelkästään omasta päästä en enää muistaisi, millainen rytmi meillä oli vaikkapa viime kesänä tai millaiset asiat olivat tuolloin ajankohtaisia. Onneksi olen ottanut kuvia ja videoita talteen lähes joka päivä. Itselleni myös Instan stoorit ovat toimineet kevyenä päiväkirjana, sinne on aina viimeistään iltaisin tullut päivitettyä jotakin terveisiä kuluneesta päivästä. Meillä on myös alusta alkaen ollut käytössä vauvan päiväkirja (siis ihan tavallinen muistikirja), johon olemme kirjoittaneet ylös Romeon nukkumiset ja syömiset. Sen avulla saa nopeasti palautettua mieleen, millaista rytmiä on milloinkin eletty.

Kellonaikojen seuraaminen. Itselleni struktuuri on tärkeää ja haluan olla kärryillä siitä, kuinka Romeon päivittäiset syömiset ja nukkumiset ovat sujuneet. Tuo edellä mainittu vauvan päiväkirja on ollut tältä kantilta kätevä, sillä sen ansiosta ei pääkopan tarvitse rekisteröidä ja muistaa koko päivän kulkua. Kellon seuraamista se kuitenkin vaatii, jotta muistaa kirjata ylös kunkin toiminnon ajankohdan. Ennen vauvaa en osannut ajatella, kuinka merkityksellinen asia kello voisi olla vauva-arjessa, mutta itselleni se kyllä on ollut sitä erittäinkin paljon!

Hiukset. Yllärilistauksen viimeisimpänä, mutta ei kuitenkaan vähäisimpänä seikkana ovat meikäläisen hiukset. Luin ja kuulin ennen raskautta pelotteluja siitä, kuinka hiukset ohenevat radikaalisti vauvan synnyttyä. Mutta jippii, niin ei minulle käynytkään! Päinvastoin, ennestään vahva tukka tuntuu paksuuntuneen menneen vuoden aikana entisestään.



Tästä postauksesta ei tullut niin pitkää, kuin raskausaikaan liittyvästä, sillä vauva-arkeen yhdistyviä ennakko-odotuksia ja tunnelatausta oli maltillisempi määrä. Eloa vauvan kanssa on jäljellä enää kuukausi ja sitten meillä alkaakin taaperoarki (en tosin ymmärrä, miten tämä on mahdollista, sillä vastahan me tulimme synnytyslaitokselta kotiin). Ehkäpä vuoden päästä kerron, mikä yllätti ja ei yllättänyt taaperoarjessa! Nyt toivottelen vielä hyvää talvilomaa sille sakille, joka viettää vapaita viimeisessä vuoroerässä. Nautitaan alkavasta keväästä.

Haleja!




11.2.2024

Helmikuun budjettikimppu



Huvituin, kun selailin kuva-arkistoista aikaisempien vuosien helmikuita läpi. Minulle on näköjään kehkeytynyt perinne, jonka tiedostin vasta nyt: helmikuussa minulla on tapana yhdistellä kimpuksi tulppaaneja ja männynoksia. Kyseessä on rehellinen budjettikimppu, sillä yksinään kymmenen tulppaania eivät täytä maljakkoa puoliksikaan, mutta enempääkään en raski ostaa. Niinpä sitten lihotan nippua havuilla. Eikä tämä kyllä pöllömpi säästöratkaisu ole, minusta ihan kivannäköinen konsti.

Budjettikimpun ajankohta on helmikuu sen vuoksi, että viimeisetkin joulunrippeet purettuani koti kaipaa jotain keväistä viitettä osakseen. Nytkin kimppu kehkeytyi heti, kun olin saanut kasattua paperitähdet pois ikkunoista.




Meillä on ollut täällä juhlaviikko, sillä Jalo täytti perjantaina kaksi vuotta. Saimme synttärivieraiksi käymään mummon, ukin ja heidän colliensa Timin ja Ronin. Jalo sai totta kai aukoa lahjapaketteja ja kaikille koirille oli tarjolla maksalaatikkokakkua nakkikynttilällä. Olemme aina juhlineet koirien synttäreitä, ovathan ne perheenjäseniä siinä missä muutkin. On hauskaa seurata, kuinka karvakorvat älyävät spesiaalihetken ja vimmaavat innoissaan mukana. Bileiden päätteeksi Jalo ja Uljas pääsivät tällä kertaa vielä mummolan väen mukana mökille juoksemaan.

Eilen kävimme kylillä, sillä paikkakunnalla oli piipahtamassa itse pääministeri. Sen verran harvinaista ohjelmaa täällä korpitaivalten takana, että paikalla oli käytävä jo ihan muodon vuoksi. Äänestäminen meillä jäikin nyt tähän varsinaiseen vaalipäivään, sillä viime viikonlopun tohinoissa emme tulleet lähteneeksi ennakkoäänestämään ja viikolla oma autoni ei käynnistynyt kovien pakkasten vuoksi (mies ei olisi töiltään ehtinyt mukaan, joten viikolla olisin käynyt itsekseni Romeon kanssa). Menemme siis tänään tiputtamaan äänestyslippuset vaaliuurnaan. Viralliset vaalikahvit on tietenkin samalla hörpättävä kunnanvirastolla ja mussutettava päälle mahdollisimman pullea rinkelimunkki.



Koska tänään on laskiaissunnuntai, oli ajatuksena käydä iltapäivällä pulkkailemassa Romeon kanssa. Pakkanen näyttää kuitenkin jälleen kerran muuttavan suunnitelmia sisätiloihin, voi plääh. Nyt on tullut jo totaalisesti kyllästyttyä näihin kolmeakymppiä hipoviin pakkaslukuihin - pöljä talvi on kyllä ollut niiden osalta. (Jos käyttäisin blogissa emojeita, laittaisin tähän nyt kakkahymiön.)

No, aikuisten iltaohjelma on tiedossa ja sitä ei pakkanen voi torpata - vaalivalvojaiset it is. Onneksi tulos taitaa olla selvillä hyvissä ajoin, niin ei mene yötä myöten valvomiseksi.

Iloista laskiaissunnuntaita ja jännittävää vaali-iltaa!




3.2.2024

Elämän prime time


Minulla on olo, että elän parhaillaan elämäni prime timea. Sellaista ajanjaksoa, jota tulen muistelemaan ja vaalimaan aina. Koen, että tämä kotona oleminen yhdessä vauvan (ja koirien) kanssa on todella ainutlaatuista! Olen nauttinut siitä kovasti.

Parasta tässä on tietenkin ollut saada olla oman lapsen kanssa kiireettömästi: Herätä jokaiseen päivään ilman aikataulustressiä ja elää ihan tavallista arkea ilman työelämän luomaa painetta. Nähdä auringonnousut ja -laskut koti-ikkunoista, juoda aamukahvit sängyssä, lukea Savon Sanomat ja päästä sen jälkeen lenkille. Lukea, leikkiä ja hassutella pitkin päivää. Hoitaa ja ruokkia lasta, tehdä kotitöitä milloin huvittaa. Päästä menemään ja tulemaan lähestulkoon mihin aikaan vain.

Olen yrittänyt painaa mieleeni jokaisen kehitysaskeleen Romeon kasvun varrelta. Muistaa hymyt ja halit sekä omat inside-jutut. Tuntuu, että jokainen hetki on ollut jollain tapaa ikimuistoinen.




Ainutlaatuisuus ja ikimuistoisuus ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö välillä väsyttäisi tai vaikkapa ketuttaisi. Koen, että nämäkin olotilat kuuluvat prime timeen ja omalta osaltaan täydentävät ajasta muotoutuvia muistoja. Olen niin kiitollinen mahdollisuudesta olla lapsen kanssa kotona, että pitäisi ketuttaa aika ankarasti, jotta kokemus kääntyisi miinusmerkkiseksi.

Se on fakta, että pienen ihmisalun kanssa eläminen on todella sitovaa ja intensiivistä - pystynkin kyllä hahmottamaan, miksi kaikki eivät nauti vanhempainvapaasta samalla tavalla helponkaan lapsen kanssa ja kokevat kotoilun rankaksi. Luulen, että tämä on jollain tapaa suhtautumiskysymys, joka pohjautuu paitsi aikuisen luonteeseen ja voimavaroihin, myös tukiverkkoihin ja aikaisempiin kokemuksiin. Jos itselläni ei olisi kokemusta esimerkiksi useammasta raksasta, saattaisin kokea vauva-ajan eri tavoin. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että vauvanhoito ei ole homma eikä mikään talonrakennukseen verrattuna. :')

Romeo täyttää tällä viikolla kymmenen kuukautta. Kymmenen! Hän on viimeisimmän kuukauden aikana oppinut muun muassa konttaamaan, taputtamaan käsiä yhteen ja nousemaan pystyyn tukea vasten. Ymmärrystä on jo ihastuttavan paljon ja Romeolle pystyy puhumaan monenlaisia asioita siten, että hän selvästi hoksaa, mistä on kyse. Uusia taitoja harjoitellessa hän kaipaa syliä paljon ja on välillä melkoinen sylihiiri. Koirat ovat suuri ilonaihe, joiden kanssa leikitään päivittäin. Kaikki arkiset asiat ovat mielenkiintoisia ja Romeo rakastaakin seurata vaikkapa ruoanlaittoa, pyykinpesua ja imurointia. Erityisen jännää on päästä välillä käymään teknisessä tilassa hurrur-koneen (eli Niben) luona tarkastamassa ulkolämpötilaa ja tsekkaamassa samalla iskän Ryobit, vesiputket ja sähkötaulu.

Päivisin en ehdi juurikaan olemaan puhelimella, enkä katsomaan televisiota (ellei lasketa ykkösen tai kolmosen aamulähetyksiä, jotka pyörivät aamuisin touhujen taustalla). Kun iltaisin saan Romeon untenmaille ja omat iltatoimet tehtyä, en jaksa enää katsoa telkkua, vaan käyn kännykkäkierroksen somessa. Useimmiten laitan Instan stooreihin talteen jonkin muiston päivästä, ellen ole tehnyt sitä jo aiemmin päiväunien aikana. Öisin Romeo vielä herää juomaan maitoa parisen kertaa, mutta nukahtaa uudelleen nopeasti. Itsekin olen hyvä saamaan unenpäästä kiinni, joten yöherätykset eivät tunnu kovinkaan kuormittavilta. Niitä on kuitenkin alettava karistaa ennen kuin minulla koittaa elokuussa työarki. Onneksi siihen on vielä kaikkinensa pitkä aika!

Arkipäivinä olen suurimman osan päivästä kotona itsekseni, sillä mies ehtii töistä kotiin yleensä viiden ja kuuden välillä. Puoli seiskan jälkeen alkavat Romeon iltatoimet, joten yhteistä aikaa jää hyvällä tuurilla puolitoista tuntia. Viikonloppuisin onkin sitten toinen ääni kellossa ja vuorottelemme Romeon kanssa olemista touhujen mukaan. Yhteisten vapaapäivien luksusta on se, että halutessani saan nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Tänä aamuna yritin, mutta olin asiasta ilmeisesti liian intona, sillä en enää saanutkaan jatkettua unia Romeon heräämisen jälkeen. :') No, olipahan aikaa kirjoitella tämä postaus loppuun.

Summa summarum: vanhempainvapaa ja Romeon kanssa kotona oleminen on parasta bestiä.

Hymyjä!

P.S. Joo, meillä on vielä paperitähdet ikkunoissa! Olen aina venyttänyt niin tunnelmavaloja kuin tähtiäkin helmikuulle asti. Nyt pohdin, milloin raskin purkaa ne varastoon odottamaan ensi syksyä. Ehkä tänä viikonloppuna tai vasta seuraavana.



25.1.2024

Sijoitusasunnon facelift

Ehkä muistatte, että ostin pari vuotta sitten kaksi sijoitusasuntoa, yksiön ja kaksion. Yksiöön teimme tuolloin hankinnan jälkeen pintarempan, mutta kaksion ilme jäi koskematta. Isomman asunnon värimaailma oli rusehtava, mutta materiaalit kuitenkin niin hyvässä kunnossa, että niitä oli turha lähteä heti vaihtamaan.

Viime syksynä kaksioon tehtiin taloyhtiön piikkiin remonttia, jonka yhteydessä pääsin päivittämään pintojen sävyjä raikkaammiksi. Freesausta tehtiin lattiaan, lattialistoihin, seiniin sekä keittiön laskutasoon ja välitilaan. Ammattilainen teki muutoin kaikki hommat, mutta itse näpertelin välitilan, seinämaalien ja listojen kanssa. Ja tadaa, katsokaa miten kivalta asunnossa nyt näyttää! Valoisuus ja nykyaikaisuus vähintäänkin tuplaantuivat faceliftin ansiosta.







Kylppäriin ei remontissa koskettu, mutta laitoin kuvan siitäkin jonon jatkeeksi, jotta saatte käsityksen koko asunnon ilmeestä. Nämä asiat rempassa tehtiin:

  • lattian vaihto ruskeasta laminaatista vaaleaan hybridilattiaan
  • ruskeiden jalkalistojen vaihto valkoisiksi
  • keittiön laskutason vaihto pähkinänruskeasta betonikuvioiseksi
  • keittiön välitilan maalaus valkoiseksi
  • olohuoneen ja keittiön seinien muuttaminen tapetoiduista maalatuiksi
  • makuuhuoneen tapetin vaihto
  • eteisen seinien maalaus

Tykkään kaikenlaisista ennen ja jälkeen -kuvista ja nyt hoksasin, että tämän asian yhteydessä minulta sellaiset löytyvät. Remontti tehtiin vuokralaisten vaihtumisen välissä ja uutta vuokrailmoitusta varten piti tietenkin päivittää myös kuvavalikoima. En miettinyt kuvakulmia uusiksi, vaan päätin oikaista (lue: säästää aikaa) ja ottaa uudet kuvat entisiltä jalansijoilta. Tämän ansiosta vertailu entisen ja nykyisen ilmeen välillä on helppoa. Seuraavaksi läjä kuvapareja, joissa lähtötilanne on vasemmalla ja lopputulos oikealla.











Huomasitteko, mikä muutamasta keittiökuvasta puuttui? Jep, hana! Otin päivitetyt kuvat ennen, kuin tiskialtaan hana oli asennettu takaisin paikoilleen. Tarkoitus oli ottaa vielä hanallisetkin kuvat talteen, mutta kaikessa hötäkässä se unohtui. Remppa ja uudelleenvuokraus oli nimittäin varsin tiukka ja tehokas setti: remontti kulminoitui lokakuun puoliväliin, pääosin syysloman ajalle. Laskin, että ajelin puolentoista viikon aikana asunnolle seitsemän kertaa: ensin remppaamaan, sitten siivoamaan ja stailaamaan, lopuksi näytöille ja vuokrasopimusta tekemään. Onneksi ajankohta oli tuo, niin Romeo pystyi olemaan enimmäkseen isänsä kanssa, vaikka mummonkin hoitoapua tarvittiin.

Vuokraemäntänä oleminen on ollut kivaa hommaa ja minulle on sattunut erityisen mukavia vuokralaisia. Ihan stressitöntä asuntosijoittaminen ei kuitenkaan ole, sillä ainakin omalla kohdallani huomaan alitajuisesti jännittäväni tulevaa: tuleeko tyhjiä kuukausia, ilmeneekö remppatarpeita tai tuleeko eteen jotakin odottamatonta. Itseni on myös yllättänyt asiointi isännöitsijän kanssa ja sen suhteen se, kuinka pienikin asia voi olla hankala saada hoidetuksi tai asiallisesti kommunikoiduksi. Omakotitaloasujana tällaiset seikat ovat toisinaan tuntuneet tosi turhilta ja käsittämättömiltä - toivonkin (ja samalla koputan samaa puuta kuin edellisessä postauksessa), että jatkossa minun tarvitsisi olla mahdollisimman vähän isännöitsijän kanssa tekemisissä. :’)

Aurinkoa (ja sopivan pientä pakkasta) talvipäiviin!


15.1.2024

10 + 1 asiaa, joita toivon vuodelta 2024

Minä en tee uudenvuodenlupauksia. Niiden sijaan esitän toiveita, otan puuhatakseni projekteja ja luon odotusarvoja. Tammikuussa minulla on aina erityisen innokas olo, sillä tuntuu, että uuden vuoden alkaessa on mahdollisuuksia vaikka mihin! Kaiken lisäksi päivät pitenevät koko ajan - se luo kevyttä ja onnellista mieltä jo itsessään. Vaikka en tee lupauksia, tykkää järjestelmällinen mieleni listata vuodelle tiettyjä pääkohtia - olkoot ne sitten otsikonmukaisia toiveita, odotuksia, pääpointteja, keskittymisen aiheita tai vaikkapa tavoitteita. Nämä kymmenen asiaa (ja yhden extran) haluan laittaa listalle tänä vuonna:

Terveys. Toivon terveyttä koko omalle lähipiirille. Tämän aiheen merkitys on noussut tärkeämmäksi vuosi vuodelta. Jos terveyden kanssa on kompurointia, väistyy muu elämä taka-alalle. Siksi se on yksi elämän olennaisimmista peruspalikoista, jota yritän vaalia niin teoin kuin ajatuksin.

Projektit. Minulla on tällä hetkellä ideoituna ainakin yksi projekti (koska mitäpä olisi vuosi ilman niitä!), jolle toivon myötätuulta. Nämä henkilökohtaiset toimeksiannot ovat muodostuneet minulle hauskaksi tavaksi, jotka värittävät elämää hyväntuulisesti. Vielä en tietenkään paljasta, mitä tämänkertainen projektisuunnitelma koskee, mutta kerron kyllä sitten, jos saan sen maaliin. :')

Kiloja veks. Tämä ei ole toive, vaan tavoite. Romeota odottaessa minulle kertyi raskauskiloja 21, joista 17 kg sain sulamaan viime kevään ja kesän aikana. Syksyllä en vaa'an lukemia miettinyt, vaan pidin tietoisesti taukoa (eikä syksyn pimeydessä olisi ollut muuhun energiaakaan). Nyt kuitenkin kevään koittaessa haluan tiputtaa viimeisetkin extrakilot ja mielellään vähän ylikin: paino on asia, joka korreloi itselläni hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti. 

Hetkessä eläminen. Romeon kasvaessa haluan yhä tiukemmin pysähtyä pieniin hetkiin ja ihastella niitä. Tavallinen arki on maagista ja suloista, kun siihen osaa ottaa oikean näkökulman. Kokemuksesta tiedän, että mitä paremmin nauttii tavallisista tekemisistä, sitä levollisempi on mieli. Kiitollisempikin. Olen jo nyt päässyt lapsen kautta tietynlaiseen ysärifiilikseen - tiedättehän, sellaiseen häiriintymättömään mielentilaan, jossa ei ole kiire minnekään ja jossa kaikki tuntuu jotenkin todella kokonaisvaltaiselta. Itse kutsun ilmiötä ysärifiilikseksi, koska mielestäni sama tunnelma vallitsi ysärillä.




Sosiaaliset suhteet. Olen tavattoman kiitollinen kaikista sosiaalisista suhteista, joita minulla on. Tilanne ei suinkaan ole ollut aina näin onnellinen, vaan olen pikkuhiljaa löytänyt ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla. On hillitön rikkaus omistaa sellaisia ystäviä, joilla on samankaltainen arvo- ja ajatusmaailma. Silloin pystyy olemaan oma itsensä ja yhteydenpidosta saa mielettömästi iloa ja virtaa. Vuodelta 2024 toivon, että sosiaalinen kartta säilyisi suunnilleen samanlaisena ja että pääsisin näkemään ihmisiä mahdollisimman paljon.

Kukkarosta huolehtiminen. Vanhempainvapaa kurittaa taloudellisesti, se on valitettavan selvä juttu. Säästämään en tällä hetkellä pysty, mutta yritän hartaasti tasapainoilla aiemmin sivuun laittamieni kolikoiden kanssa. Viime syksy menikin ihan nappiin, mutta vuodenalku sivalsi rahapussiin hirmuisen loven autorempan ja isojen sähkö- ja vesilaskujen vuoksi. Järkyttävää, miten paljon rahaa humpsahtaa pelkästään siihen, että koti on lämmin, hanasta tulee vettä ja autolla pääsee liikkumaan. Vaikka en todellakaan tuhlaile yleensäkään mihinkään ylimääräiseen, täytyy tänä vuonna olla tarkasti kieli keskellä suuta, jotta kukkaro säilyisi tasapainossa.

Vähemmän skrollausta. Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta on maailman turhinta ajanvietettä poukkoilla päättömästi somen julkaisuvirrassa. Se ei hyödytä eikä kehitä, eikä luo muistoja. Romeon synnyttyä olen vähentänyt puhelimen käyttöä kyllä roimasti, mutta edelleen syyllistyn aivottomaan skrollailuun silloin, kun lapsi nukkuu. Tästä tavasta en usko pääseväni kokonaan eroon, mutta haluan rajoittaa sitä. Tilalle aion tuupata esimerkiksi kirjojen lukemista, kirjoittamista, tai vaikkapa koirien silittelyä.
 



Pelisäännöt. Olen aina ollut nöösi siinä, kuinka annan kohdella itseäni. Tämän vuoden tavoitteeksi olen asettanut sen, että uskallan yhä paremmin pitää oman puoleni. Että suostuisin yhä vähemmän pelaamaan jonkun toisen asettamilla pelisäännöillä, jotka räikeimmillään on määritetty normista poiketen vain minun kohdalleni. Jos en arvosta itse itseäni, ei sitä tee kukaan muukaan.

Podcasteja. Miksiköhän tämä on minulle niin vaikeaa? Olen useasti maininnut ääneen, kuinka haluaisin kuunnella enemmän podcasteja. Silti kuuntelen niitä todella vähän! Tänä vuonna haluan löytää tavan, jolla podcastien kuunteleminen tulisi luonnolliseksi osaksi arkea. Tykkään nimittäin siitä, kuinka podeista saa uusia ajatuksia ja kuulee erilaisten ihmisten mietteitä.

Aikaa luovuudelle. Romeon syntymän jälkeen olen päässyt todella mukavasti touhuilemaan kaikkea konkreettista niin pojun itsensä kanssa kuin hoitoavun ansiosta. Tästä olen kiitollinen, mutta olen herännyt miettimään, pitäisikö ajankäytön painopistettä hieman muuttaa. Vaikka nautin käsillä tekemisestä, olen huomannut kaipaavani luovia juttuja. Kirjoittamista, valokuvaamista ja vaikkapa Blawhille uusien tuotteiden kehittelyä - näitä pystyn nykyisin tekemään minimaalisen vähän. Luovuus ei kuki hälinässä, joten olen ideoinut, että pyrähtäisin silloin tällöin mökille omaan luovuusretriittiin, kun Romeo viettää aikaa isänsä kanssa. Tai välillä voisin kiikuttaa kaikki pojat mummolaan hoitoon ja ottaa jokusen inspiraatiotunnin itselleni. Tiedän, että tällainen vaatii suunnittelua ja järjestelyä, mutta uskon, että luovuudelle on kyllä otettavissa jollakin tavalla aikaa. Nyt kevättalvella tämä onnistuu ehkäpä kaikista parhaiten, kun ei ole enää jouluvalmisteluja tehtävänä eikä lumen alla lepäävä piha vaadi vielä hoitoa.

Extrana: mielenhillintä. Ja nimenomaan hillintä, ei hallinta (sillä tähän koen jo omaavani työkalut). Eli kun jokin asia pännii, osaisin ajatella sen niin, ettei niin paljon pännisi.
 


Siinäpä 10 + 1 asiaa, joiden olisi mukava nähdä toteutuvan vuoden kuluessa. Ehkäpä tarpeen on lopuksi koputtaa myös puuta (*kop kop*), jotta en tule mananneeksi listauksen asioita epäonnistumaan (kyllä, olen taikauskoista sorttia!).

Meillä täällä taas pakkanen paukkuu, emmekä päässeet Romeon ja koirien kanssa vaunulenkille. Sisäunet olivat pikkuisella minimaaliset ja iltapäivä on mennyt sen vuoksi enimmäkseen sylihiirenä. Nyt jäbä nukkuu jälkimmäisiä uniaan ja minä jännitän, ehdinkö painaa julkaisunappia ennen herätystä. Taidan ehtiä!

Kuullaan taas!

P.S. Nämä maisemakuvat on otettu Kiparilta, joka näkyy meidän kodin ikkunoista toisella puolella järveä. Jos koskaan eksyt Rautavaaralle, suosittelen kiipeämään maisemaretkelle.


1.1.2024

Sisustuskalenteri vuodelle 2024

Hellurei! Tässä tulee perinteinen alkuvuoden pikapostaus: linkki vuoden 2024 sisustuskalenteriin. Nappaa omasi ilmaiseksi ja printtaa käyttöön tästä. Tallenna tiedosto itsellesi tulosta-painikkeen kautta, älä lähetä siitä jakopyyntöä. :)

Hymyjä!


31.12.2023

Somevuosi 2023

Nyt täytyy sanoa, että on hiukan epätodellinen olo rustata jälleen pallukkapostausta. Tuntuu nimittäin, että vastahan minä kokosin yhteen edellisen vuoden tapahtumia! Vuosi 2023 on hujahtanut ohi älyttömän nopeasti! Sen vuoksi lieneekin enemmän kuin hyödyllistä pysähtyä kertaamaan, mitäs minäkin kuukautena jäi oman somen materiaaleista talteen. Luvassa siis jälleen blogista ja Instagramista kootut kuulumiset, kuvituksena aina kolme pallukkakuvaa kuukausi kerrallaan. Here we go.

Tammikuu alkoi täällä somekulissien takana aiempaa avoimemmissa merkeissä, sillä olimme joululomalla kertoneet raskausuutisestamme viimein hieman laajemmalle. Omissa kanavissani en kuitenkaan hiiskunut asiasta ollenkaan ennen Romeon huhtikuista syntymää, mutta jälkeenpäin on hauska ollut bongailla, missä ja miten olen asiasta jollakin tavalla vihjaillut.

Kuukautta rytmitti jokapäiväinen Metsolat-jakso: olin aloittanut sarjan katsomisen Areenasta joulukuun lopussa ja jaksoja riitti katsottavaksi tammikuun loppuun saakka. Iltapäiväkahvit ja Metsolat oli megahyvä setti! Yhdessä miehen kanssa seurasimme telkusta MM-hiihtoja, kuten aikaisempinakin vuosina.

Joulufiilistelyt jatkuivat pitkälle uuden vuoden puolelle, sillä purin joulukuusen vasta tammikuun 17. päivä. Omasta metsästä haettu jättikuusi kesti poikkeuksellisen hyvin, enkä raskinut (ja ehtinyt) purkaa sitä aiemmin. Tunnelmoinnin ohessa kului tammikuun aikana aika monta kuppia kermavaahdolla höystettyä kaakaota.

Tammikuun sosiaalisesta osiosta vastasi perinteinen reissu Siilinjärvelle ystävän luokse. Joulupöhinöiden jälkeen tämä on aina kirkas uuden vuoden valopilkku, jonka tiimoilta tulee kerrattua menneitä kuulumisia ja tuumattua myös tulevaisuutta.

Kiinteistömme osalta saimme yhden aikakauden päätökseen, sillä viimeinenkin virallinen dokumentti - mökin putkiraportti - valmistui ja tonttimme pahnanpohjimmainenkin rakennus saatiin lopputarkastettua. Ah, tämän asian loppuun saattaminen tuntui tosi hyvältä.

Järvenjäät olivat paremmassa kunnossa kuin aikaisempina vuosina, joten tammikuussa ulkoilimme koirien kanssa järvellä normaalia aiemmin.

Kuukausi toi mukanaan myös surullisia tapahtumia, sillä ukkini menehtyi. Kuolema oli kuitenkin luonnollinen ja ukki oli saanut elää todella pitkän ja monipuolisen elämän. Hän oli jo valmis siirtymään pilvenreunalle mummon luokse, mikä toi lohdutusta asiaan.

Blogissa postasin sisustuskalenterista, alkavan vuoden fokuksista sekä päivitin tiedot talomme ääniasioista.

Helmikuussa juhlimme kaksia synttäreitä: ensiksi Jalon yksivuotisbileitä ja sitten äitiäni. Välissä vietimme ukin hautajaiset. Tässä kuussa jäin pois töistä ja sitä ennen jännitin kovasti, kenet palkataan vanhempainvapaani sijaiseksi. Olin todella huojentunut, kun kaikista skenaarioista huolimatta sain parhaan tyypin tekemään hommaani - sillä oli iso merkitys siihen, millä mielellä pystyin jäämään kotiin.

Ulkoilut järvenjäällä ja MM-hiihtojen kisakatsomot jatkuivat, porealtailimme ahkerasti ja bongailimme revontulia. Kelit taisivat olla pääosin kauniita ja näimme monia värikkäitä auringonlaskuja. Kuukauden murheenkryyniä tarjoili pesukone, joka alkoi temputella tasan viisi vuotta käyttöönoton jälkeen. Kosketusnäyttö meni rikki, mutta saimme sen kuitenkin toimimaan monimutkaisella kosketussarjalla, jonka mies kehitteli.

Tässäkin kuussa tarkkailimme talon ja mökin sähkönkulutusta, mutta totesimme iloisina, että uhkakuvat jättilaskuista näyttäisivät jäävän toteutumatta.

Blogissa kirjoittelin feel good -sisällöstä ja kokosin yhteen helmikuun kuulumisia.

Maaliskuu oli luonnollisesti valmistautumista vauvan syntymään, vaikka en siitä somessa mitään hiiskunutkaan. Kuukausi alkoi kirppiskierroksella Kuopiossa, mistä sain hankittua Romeolle melko hyvin ensimmäisten kuukausien vaatevarannot. Koirien lenkitys normaalin kaavan mukaan alkoi pikkuhiljaa tuntua liian raskaalta, joten siirryin juoksuttamaan niitä vanhempieni mökkitantereille. Siellä on kätevästi laajat asumattomat mannut ja pitkät mökkitiet vapaana juostavaksi.

Piirakkatalkoot oli pidettävä tottakai, jotta sain tehtyä pakkaseen läjän karjalanpiirakoita syötäväksi vauvan syntymän jälkeen. Muutakin tuli leivottua talteen itsekseen ja yhdessä äidin kanssa.

Miehen kanssa kävimme leffassa ja hassuttelimme kokeilemalla Uljaksen kanssa koirahiihtoa - tai pikemminkin vetohiihtoa. Uusia juttuja opettelin vuokranantajan verotuksen osalta ja harjoittelin ensimmäisen veroilmoituksen tekemistä vuokraemännän roolissa.

Olin raskauden viimeisistä viikoista huolimatta liikekannalla koko maaliskuun ajan ja pääsin loppukuukaudesta tekemään vielä raksakatselmustakin pikkuveljeni ja hänen puolisonsa talotyömaalla.

Kotona laittelin kaikki vauvatarvikkeet valmiiksi, pesin pikkuisen vaatteet ja muun muassa desinfioin tutit ja tuttipullot. Tein listan sairaalakassiin pakattavista asioista ja lueskelin tietoa vauvanhoidosta.

Kuukauden viimeisinä päivinä nautiskelimme viimeisistä MM-hiihdoista ja itse huolehdin siitä, että kerkesin varmasti käydä äänestämässä eduskuntavaaleissa ennen synnytystohinoita.

Blogissa postasin sähkönkulutuksesta, listasin hyvän keskustelun tunnusmerkkejä ja esittelin uuden sisustusjulisteen.

Huhtikuu oli sitten THE KUUKAUSI, kun Romeo syntyi. Ennen h-hetkeä tein viimeiset valmistelut, siivosin kodin ja puunasin koirat. Ehdimme myös jännittää vaalitulosta. Vietimme lopulta koko pääsiäisen sairaalassa ja sen jälkeen kotiuduimme superkauniiden kevätsäiden keskelle. Vauva-arki alkoi hyvin ja saimme keitellä useammat rotinakahvit.

Aurinkoiset säät olivat niin mahtavat, että roudasimme jo terassikalusteet esille. Aloittelimme vaunulenkit pikkumatkoilla, mutta jo parin viikon päästä synnytyksestä oma kuntoni antoi jo tehdä normaalipituisia lenkkejä.

Perhekoon kasvaminen eskaloi autoasioita, kun älysimme, että enhän minä mahdu kuljettelemaan vauvaa, koiria ja vaunuja omalla Tiinullani. Niinpä kierrätimme minulle miehen farmarin ja hän hankki itselleen uudemman haaveauton.

Loppukuusta vietin omia synttäreitäni, minkä tiimoilta pääsimme järjestämään lisää kahvituksia. Romeo oli alusta alkaen hyvin tyytyväinen vauva, joka käytännössä söi ja nukkui. Vanhempana oleminen ja vauvan hoitaminen tuntuikin paljon helpommalta, kuin olin etukäteen kuvitellut.

Blogissa vinkkasin kirjastojen E-lehdistä ja julkaisin Romeon newborn-kuvat.

Toukokuun aluksi seurasimme jäidenlähtöä. Veden kimmellyksen näkeminen ensi kertaa talven jälkeen on aina niin mukavaa ja odotettua. Miehen vanhempainvapaa loppui ja minä opettelin kotonaoloa yksin vauvan ja koirien kanssa. Romeo jaksoi olla hereillä pidempiä valvepätkiä ja alkoi olla kiinnostuneempi ympärillä olevasta meiningistä. Lelut alkoivat saada huomiota ja kommunikaatio monipuolistui.

Reissasimme ensimmäisen kerran mummolaa pidemmälle kylään, kun kävimme pikkuveljeni synttäreillä - samalla tietysti päivittämässä raksakuulumiset.

Kotiin hankimme ilmalämpöpumpun, mikä oli tulevaa kesää ajatellen supermahtava hankinta. Olen aikaisempina kesinä kärvistellyt kovien helteiden takia, joten nyt oli huojentavaa tietää, että saisimme jatkossa viilennystä tarpeen mukaan.

Toukokuussa aloimme aitaamaan takapihaamme ja saimmekin aitauksen viittä vaille valmiiksi. Vanhempani olivat tässä suurena urakka-apuna. Kotia tuli laitettua kuntoon edessä häämöttäviä nimiäisiä varten: valttasin terassit, pesin ikkunat ja siivoilin kevätpihaa.

Äitienpäivän vietosta jäi mukava muisto, vaikka koen, että äiti-identiteetti minulle on syntynyt jo koiralasten osalta aiemmin eikä ihmislapsi sitä kovinkaan paljoa muuttanut.

Toukokuu huipentui nimiäisiin. Sitä ennen kului oma aikansa tarjoilujen valmisteluihin ja kodin koristeluun. Varsinainen juhlapäivä onnistui paremmin kun olisin etukäteen osannut kuvitella. Vaikka olimme kutsuneet Romeota omalta nimeltään jo syntymästä saakka, oli mahtavaa paljastaa se muille ja käyttää nimeä kodin ulkopuolellakin.

Blogissa turisin ensimmäisen vauvakuukauden kuulumisista.


Kesäkuun alkajaisiksi kävin pari päivää koululla töissä. Sen jälkeen joutikin jo lomalle! Lomafiilis alkoi nopeasti, kun saimme kesän ensimmäisen ystäväperheen kylään.

Kuukausi oli todella touhuisa ja se piti sisällään esimerkiksi ruohonajua, porealtaan huoltoa, heikkokuntoisten tuijien vaihtamista, uimarannalle uusien hiekkojen ajamista ja etuterassille saadun terassikalusteen fiksaamista. Takapihan aitauksen viimeiset viilailutkin valmistuivat kesäkuun puolella ja koirat pääsivät temmeltämään jättimäisessä tarhassaan.

Sosiaalisia menoja oli paljon: kyläilyjä, synttäreitä, rippijuhlia, jalispelejä ja juhannusvieraita. Valitsimme vauvavuoden neuvolaksi Iisalmen toimipisteen ja kesäkuun neuvolareissulle saimme mummon ja serkkukaksikon mukaan. Itselläni oli lapsensaannin osalta viimeinen labrakäynti, mistä oli helpottunut olo. Piikkikammoinen Kristiina selvisi raskaudesta, huh!

Vauva-arjessa minut yllätti oksitosiiniryöppyjen voima: koko ajan Romeon lähellä vaivasi sekoboltsi olo, joka näkyi esimerkiksi tasapainokyvyssä. Olo oli kuin kännikalalla. Helpotusta sain ainoastaan silloin, kun otin huilihetkiä ilman vauvaa. Kirjoittelin tästä Instassa ja löysinkin muutaman kohtalontoverin. Kesän mittaan ryöpyt onneksi helpottivat ja olo normalisoitui. Romeo nautti hirveästi, kun hänelle höpöteltiin ja juteltiin. Aloimme lukemaan kirjoja sekä lehtiä ja lapsukainen oli niistä todella kiinnostunut.

Blogissa postasin nimiäisistä ja maailman helpoimmasta kirjainkakusta.


Heinäkuu alkoi pitäjäpäivillä ja sen jälkeen sosiaalinen pöhinä jatkui entisestään: oli synttäreitä, pitsatreffejä, kyläilijöitä, tyttöjen iltaa Kiparilla, koirakaveri Timin bileitä ja päiväretkeä Kuopioon. Kulttuuria nautiskelimme Säyneisen kesäteatterin verran. Kävimme myös pakohuoneilemassa ja itse pääsin tiiraamaan ystävän kanssa Barbie-leffan. Äidin ja Romeon kanssa teimme uuden kirpparikierroksen, sillä pikkujätkä alkoi kasvaa uhkaavasti ulos aiemmin hankituista vaatteista. Oli kuitenkin todettava, että isommille vauvoille ei kirppareilta enää niin helposti löytynytkään hankintoja, joten useampi vaatekerta tuli ostettua uutena.

Romeo yllätti kääntymällä ensimmäistä kertaa masulta selälleen. Hän alkoi olla jo niin pitkä poitsu, että siirryimme ensipedistä tavalliseen pinnasänkyyn. Varpaat löytyivät heinäkuun aikana.

Kotona ruohonaju vain kiihtyi ja totesinkin, että seuraavana vuonna meidän ei tarvitse kyllä tehdä nurmen kevätlannoituksia. Istutusten osalta keksin viimein, millä ympäröin mökin kupeella olevan riippahernepuun: kasvien sijaan reunustin puun kivillä.

Menojen ja touhujen ohella ehdimme paljon kotoilemaankin ja nauttimaan kesästä omissa puitteissa. Tuli tehtyä vauvan kanssa pihakierroksia, istuttua rantakiikussa ja järjestettyä terassille brunssia. Kuumien kelien kanssa kyllä peppuroin, sillä emme päässeet pitkään aikaan normaaleille lenkeille - sää oli liian kuuma sekä koirille että vauvalle. Uljasta ja Jaloa tulikin jonkin verran uitettua ja viilennettyä omassa rannassa.

Blogissa kokosin yhteen kesäkuulumisia.

Myös elokuussa pääsimme pakohuoneilemaan. Vaikka kävin itse koululla töissä jokusen viikon, ehdimme muillekin menoille. Tässäkin kuussa oli sukulaisten synttäreitä, jalispelejä ja esimerkiksi savusaunailta vanhempieni mökillä. Uljaksella oli omat bileensä, kun koirajäbä täytti kaksi vuotta. Itse tein kuun lopussa täsmäiskun venetsialaisille ja nauroin, miten puolessa tunnissa ehdin nähdä kokon, ilotulituksen ja vaihtaa kuulumiset useamman ihmisen kanssa. Vaikka olen jo aikaisemminkin ollut tehokas liikkeissäni, on lapsensaanti kääntänyt touhut supernopeudelle.

Romeo oppi elokuussa kääntymään selältä masulle. Tuettuna seisominen oli parasta bestiä. Minun työhukini ajan Romeo oli ensin yhden viikon mummolla hoidossa, jonka jälkeen mies oli loppuelokuun ajan vanhempainvapaalla. Täytyy sanoa, että työrutistus oli kyllä itselleni melko tiukka setti, sillä hoidin töissäkäynnin ohella Romeon yöherätykset ja työpäivien jälkeen halusin tietenkin olla pikkuisen kanssa niin paljon kuin mahdollista. Töissä en pitänyt taukoja käytännössä ollenkaan, sillä lukuvuoden alustus ja jatkon valmistelu vaati hommia nonstoppina. Tälläkin kertaa jännitin sijaiskuvioita loppumetreille saakka, onneksi kuitenkin hyvällä lopputuloksella. Elokuun loppuessa olo oli kaikkensa antanut, mutta olin tosi tyytyväinen, että jaksoin työläät viikot; niiden ansiosta kotiin jääminen tuntui paljon paremmalta.

Elokuussa en ehtinyt blogin pariin, joten kuukausi jäi vaille postauksia.


Syyskuussa alkoi ensimmäisen kerran varsinainen kotoiluarki, sillä kyllähän kevät ja kesä meni vielä enemmän ja vähemmän erikoisohjelmistolla. Sain ensimmäisen kerran muodostettua Romeon päiviin tietyn rytmin, mikä helpotti rutiineja ja asioiden ennakoimista selvästi. Viilenevistä keleistä nautin, sillä pääsimme viimein tekemään normaaleja lenkkimatkoja vaunuillen koirien kanssa.

Keväällä temputtelemaan alkanut pesukone päsähti syyskuussa kokonaan rikki ja jouduimme parin viikon ajan pyykkäämään pyykkimme mummolassa.

Kyläilijöitä riitti vielä tällekin kuulle ja pääsimme seuraamaan viimeisiä jalispelejä. Romeo oli mukana viimeisellä pelireissulla ja voi, miten innoissaan hän seurasi pelitapahtumia. Luulen, että tulevina kesinä saammekin innokkaan jaliskannustajan mukaan pelikentille.

Syyskuussa tuli kaksi vuotta Armaksen kuolemasta, minkä vuoksi rakasta koirapoikaa tuli ajateltua poikkeuksellisen paljon. Ikävä on edelleen tosi kova.

Pimenevien iltojen ohjelmaksi otimme miehen kanssa katsoa läpi Only Murders in the Building -sarjan kolmannen kauden. Kuukauden lopussa ehdimme myös vielä yhdelle pakohuonekeikalle.

Romeon sitteri purettiin ja putsattiin varastoon. Sen tilalle kasattiin ja otettiin käyttöön syöttötuoli. Tämän muutoksen myötä tuntui yhä enemmän siltä, ettei meillä enää ole pikkuvauvaa, vaan aktiivinen ja touhuisa vaapero - vauvan ja taaperon välimuoto. Pääsimme tapaamaan muita samanikäisiä lapsukaisia ryhmäneuvolassa, mikä oli uusi ja hauska kokemus.

Blogissa julkaisin pitkän raskausaiheisen postauksen, luettelin syksyn hyviä puolia ja esittelin ilmaiset milestone-kortit.


Lokakuussa aloitimme takkakauden ja Romeo oli elävän tulen seuraamisesta innoissaan. Valmistelimme myös pihaa talviteloille ajamalla ruohon viimeisen kerran, pesemällä porealtaan, vaihtamalla kesäkukkien tilalle talvimännyt ja täyttämällä puuvarastoa.

Kuukaudesta tuli intensiivisempi kuin etukäteen odotin, sillä toisen sijoitusasuntoni pintaremppa oli kuun lopussa kuumimmillaan ja sen vuoksi ajelin useamman kerran joko hoitamaan asioita tai tekemään varsinaisia remppahommia. Töiden valmistuttua siivosin, stailasin ja hankin uudet vuokralaiset. Sattumoisin myös toisessa asunnossa vaihtui samaan aikaan asukas, joten pystyin hoitamaan näytöt ja viralliset asiat samoilla käynneillä.

Asuntohommien ohella vieteltiin myös syyslomaa ja sen aikana pääsin ystävän kanssa treffeille ja pitämään vaelluspäivän spa-jatkoineen. Miehen kanssa kävimme katsomassa Kuopion kaupunginteatterissa Homma hoituu -musikaalin. Juhlimme myös Roni-koirakaverin synttäreitä ja kävimme säännölliseen tapaan kirjastossa. Romeo harjoitteli istumista oman tasapainonsa varassa, alkoi ymmärtää sanoja yhä enemmän ja hänen kanssaan pystyi kehittelemään jo monenlaisia, eri tilanteisiin liittyviä inside-juttuja. Pianoa soittelimme yhdessä päivittäin, lastenlauluja ja joulubiisejä lauleskellen.

Lokakuun lähentyessä loppuaan aloin suunnata ajatuksia ja tekoja kohti joulua: laittelin pihalle jouluvalot ja pesin kaikki ikkunat.

Kiireisen kuukauden vuoksi en ehtinyt blogin pariin kertaakaan.

Marraskuun rungon loivat perinteiset joulusiivoukset. En osannut keventää niiden osalta ollenkaan, vaan tein saman suursiivon kuin aikaisempinakin vuosina. Siivoushommiin meni puolet kuukauden kaikista "vapaista" väleistä. Ennen siivousten aloittamista laittelin jo kaikkiin ikkunoihin jouluvalot.

Romeo oppi kuukauden alkupuolella ryömimään ja se toi paljon iloa niin lapselle itselleen kuin meille aikuisille. Kun maailma aukeni isommaksi rytinällä, Romeo viihtyi taloa tutkiskellen pitkiäkin aikoja ilman kummempia viihdyttämisiä.

Isänpäivää juhlittiin tietenkin ja kahvittelimme niin ukkia kuin meidän poikien iskää. Pyhäinpäivänä teimme hautausmaan kynttiläkeikan vesisateessa. Olin ajatellut Romeon ensimmäisen hautausmaakäynnin hieman tunnelmallisemmaksi, mutta lopulta vain lähes juoksimme takaisin autolle ja olimme kahdesta sateenvarjosta huolimatta litimärkiä.

Lumi tuli tänä vuonna aikaisin maahan ja sitä satoi pitkin marraskuuta yhä enemmän ja enemmän. Aluksi valkoista höttöä ihasteltiin ja ihmeteltiin, mutta lopulta myös jo kiroiltiin. Romeolle lumihommat tarjosivat uutta viihdettä, kun hän pääsi seuraamaan ikkunasta pihaa linkoavaa traktoria. "Prum prum" saikin varsin konkreettisen merkityksen. 

Kotipuhteina saimme asennettua (tai siis veljeni ja isäni asensivat) katonsyrjälle pätkän lumiestettä, jotta keväällä tekemämme aitaus ei musertuisi katolta tippuvan lumimassan alle.

Tammikuun tapaan myös marraskuu oli kuoleman sävyttämä, kun pitkään elämässämme ollut varamummo menehtyi. Hänen hautajaistensa myötä menetimme läheltämme viimeisen tervaskannon, sillä enää ei lähipiirissämme ole yli yhdeksänkymppisiä (eikä kahdeksankymppisiäkään) omaisia.

Blogissa paljastin random-asioita itsestäni, pohdiskelin marrasmoodia ja esittelin tämän vuoden joulukortit.







Joulukuun siivousohjelmistoon olin jättänyt vielä lattioiden puunaamisen sekä mattojen pesun. Niiden parissa vierähti kuun ensimmäiset päivät. Sitten leivoin piparitalon ja järjestin meillä itsenäisyyspäivänä tyttöjen pikkujoulut.

Siivousten valmistuttua oli enemmän aikaa tunnelmointiin ja kävimmekin Romeon ja äitini kanssa Kuopion korttelimuseossa ihmettelemässä jouluasuun puettuja vanhoja koteja. Tsekkasimme myös keskustan joulutorin ja kävimme kuusikaupoilla. Yhteisen reissun jatkoksi pyörähdin pari päivää myöhemmin vielä omalla kaupunkikäynnillä, jotta sain tehtyä viimeiset jouluhankinnat ajatuksella.

Jouluaaton vietimme perinteisesti mummolassa ja kotona. Romeo ei vielä lahjojen päälle ymmärtänyt, mutta oli silti ilolla touhuissa mukana. Joulupäivänä järjestimme meillä kahvittelut miehen suvulle ja Tapaninpäivänä saimme ystäväperheen meille kylään. Koska tarjoiluihin varattuja herkkuja jäi reilusti yli, kävivät vanhempani auttamassa niiden tuhoamisessa. Välipäivät ovat sujuneet pääosin yhdessä kotoillen, mutta itse olen myös käynyt ystävän kanssa lenkillä, kiivennyt Kiparille sekä kitannut kaakaota ja kahvia koko vuoden edestä. Tänään menemme juhlistamaan uutta vuotta mummolaan ja samalla vaihtamaan autooni raidetangonpäitä. Koirat jäävät yöksi hiljaisempaan ympäristöön ja tulemme miehen ja Romeon kanssa kolmistaan iltahommille kotiin.

Tässä kuussa Romeo on viettänyt yhä enemmän aikaa konttausasennossa hytkytellen, mutta liikkuminen tapahtuu vielä ryömimällä. Istuminen onnistuu jo melko hyvin ilman varmistelijaa. Joulukuussa Romeo pääsi ensimmäisen kerran pulkkailemaan sekä ajamaan auton kotiristeyksestä autokatokseen. Hän on myös oppinut pyytämään syliin, joten meillä on joulukuussa harrastettu rallia nimeltä syliin-lattialle-syliin-lattialle. Päiväunien kesto on viime viikkoina elänyt melkoisesti ja luulenkin, että vuoden vaihduttua meillä on edessä päivärytmin muokkaamista.

Blogissa postasin adventtitunnelmista ja piparkakkutalosta sekä toivottelin ihanaa joulua Romeon ja koirien kuvilla kuorrutettuna.

- - - 

Tapanani on ollut kuvata päättyvää vuotta aina jonkinlaisilla adjektiiveilla ja tätä vuotta kuvailisin sanoilla onnellinen ja touhukas. Minulla on ollut tasaisen hyvä mieli läpi vuoden enkä voisi olla enempää kiitollinen siitä, miten ihanasti kaikki on sujunut. Ihanammin ja paremmin kuin olisin koskaan etukäteen kuvitellut. Vaikka vauva itsessään on muuttanut elämää, ei se kuitenkaan ole muuttunut loppusiltaan kovinkaan radikaalisti. Olen jopa hieman hämmentynyt siitä, kuinka hyvin olen pystynyt entiseen tapaan touhuilemaan monenmoisia asioita - niin kotiprojekteja kuin muita juttuja. Erityisen kiitollinen olen vanhempieni luomasta tukiverkosta, jonka ansiosta moni asia on sujunut paljon helpommin kuin yksin tehden. Ilman mummon hoitoapua olisi moni asia jäänyt puolitiehen. Mahtavaa on ollut myös huomata, kuinka iso ja huomaavainen ystäväpiiri meillä onkaan - ihmisten näkemisestä on saanut valtavasti iloa ja energiaa vauva-arjen keskelle. Jos olo on onnellinen, niin on siihen syytäkin.

Oma osansa vuoden "helppoudesta" menee tietenkin Romeon piikkiin. Hän on nimittäin ollut niin perustyytyväinen lapsi, että moni asia on hoitunut hänen kanssaan suitsait. Tiedän, että tilanne voisi olla hyvinkin toisenlainen, joten arvostan todella paljon sitä, miten meillä on kaikki mennyt. On ihanaa olla Romeon äiti.

En tiedä, miten uusi vuosi 2024 voisi laittaa tätä paremmaksi, mutta annettakoon sille mahdollisuus! Sen tiedän, että tulen nauttimaan täysin rinnoin vanhempainvapaastani, joka käytännössä päättyy kesälomien jälkeen vasta elokuussa. Siihen mennessä meillä onkin jo aika iso ja osaava poika! Tänä vuonna on ollut suloista seurata Romeon kasvamista ja taitojen kehittymistä - tiedän, että seuraavatkin etapit tulevat aiheuttamaan ilonpirskahduksia. Samalla kuitenkin toivon, että ajankulku hidastuisi ja saisimme viipyillen elää kussakin hetkessä, hymyssä, leikissä, halissa ja pusussa. ♥

 

Iloista uutta vuotta!

P.S. Aikaisemmat vuosipostaukset pääset lukemaan vuosilukuja klikkaamalla.



 

24.12.2023

Mitä ihaninta joulua!






Joulu kultainen,

joulu lämpöinen.

Ilo pienoisen,

sekä aikuisen.

Vie tunnelmaan

nyt tutuimpaan,

tonttuihin saa

taas uskomaan.

 

Mitä ihaninta joulua!

 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...